torstai 19. huhtikuuta 2012

Liisa Saarnivaara muistoissani

Muutama päivä sitten sain postin mukana kunnallisvaalien 2012 ehdokassuostumuslomakkeen ja -täyttöohjeet, jotka piti palauttaa tänään. Täytin ja allekirjoitin aamulla nuo tärkeät paperit.

Kun aamulla täytin suostumuslomakkeen viedäkseni sen kuntoutukseen mennessäni postiin, muistelin syksyä 1996, kun Liisa Saarnivaara oli saanut minut houkutelluksi Jyväskylän maalaiskunnan vihreiden ehdokkaaksi sen vuoden kunnallisvaaleihin. Palattuani kotiin luin Facebookista Liisan poismenosta.

Luettuani suruviestin olen nyt muistellut Liisaa hyvin paljon. Olen muistellut hänen rohkeuttaan ja tinkimättömyyttään puolustaa omia näkemyksiään niin kunnanvaltuustossa ja sosiaalilautakunnassa ja sitä kuinka usein hän joutui jättämään eriävän mielipiteen kokouspöytäkirjaan, kun hän oli jäänyt yksin oman kantansa kanssa. Niin kuin yleensä politiikassa joku joutuu tekemään niin Liisakin oli, varsinkin ollessaan ensimmäisinä vuosinaan ainoana vihreiden kunnanvaltuutettuna, yksin kantansa kanssa varsinkin vammaisten asioita parantamassa.

Silloin, kun vammaispalvelulakia ei vielä ollut olemassa, vammaisten kuntalaisten asioiden ajaminen vaati vielä paljon enemmän ponnistelua kuin nykyään. Taisi Liisakin saada monesti vaikean vammaisen ja itsekkään, vain vammaisille etuja haalivan kunnan rahoja hupuloivan tuhlarin maineen ja monia vastustajia. Mutta toisaalta muistan hänen kertoneen, kuinka joku esimerkiksi omaishoidontuen järjestämistä vastustanut kunnanvaltuutettu joutui myöhemmin nöyrtymään jouduttuaan itse hoitamaan omaistaan, ja kuinka tämä oli kyyneleet silmissä pyytänyt Liisalta anteeksi, myöntänyt Liisan olleen oikeassa ja kiittänyt Liisaa sitkeästä taistelusta, joka nyt koitui tämänkin valtuutetun omakohtaiseksi hyödyksi.

Minulla oli kunnia jatkaa Liisan työtä Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalilautakunnan jäsenenä 1.6. - 31.12. 2004 Liisan siirryttyä tuolloin kunnanhallituksen jäseneksi ja luovuttua sosiaalilautakunnan jäsenyydestä. Tuolloin ymmärsin itse, että vammaisten asioiden puolustaminen oli tuolloisessa Jyväskylän maalaiskunnassa yksittäiselle lautakunnan jäsenelle hyvin vaikeaa, jos tämä lautakunnan jäsen on itse vammainen. Suuremmissa puolueissa esimerkiksi vammaisten asioita voidaan edistää ryhmän tuella, jos ryhmän muut jäsenet kokevat asian tärkeäksi.

Vaikka myöhemmin olimmekin Liisan kanssa eri puolueissa, Liisa vihreissä ja minä kokoomuksessa, tapasimme toisemme aina silloin tällöin ja meillä oli hyviä keskusteluja. Liisa oli hyvä keskustelija ja hän oli kiinnostunut kaikesta. Viimeisen kerran tapasimme marraskuussa kirjastolla, kun hän oli ollut jossakin pyörätuolitanssitapahtumassa ja minä sukututkimuskurssilla. Kovin pitkään emme tuolloin ehtineet jutella, koska invataksi odotti minua, mutta Liisa näytti niin kauniilta ja onnelliselta, kun hän kertoi muuttavansa talveksi Espanjaan.

Tähän loppuun laitan mieheni kirjoittaman laulutekstin, jota olen lähettänyt jonkun läheisensä menettäneille ystävilleni. Lohduttakoon se nyt vuorostaan minua.

Rakkaus tärkeintä on
Sävel ja sanat Kari Oja

Minä tiedän, hän kyllä elää,
vaikka emme häntä nää.
Vielä hänen naurunsa helää,
eihän sellainen mielestä jää.

Meillä kaikilla on omat murheet,
mutta ilot ne yhteiset on.
Meillä kaikilla on omat haaveet,
mutta rakkaus tärkeintä on.

Sinä neuvot useinkin meitä,
vaikka muut eivät kuuliskaan.
Kunpa osaisin valita teitä,
joilla pahemmin ei tuulis. Vaan

meillä kaikilla on omat murheet,
mutta ilot ne yhteiset on.
Meillä kaikilla on omat haaveet,
mutta rakkaus tärkeintä on.

Jokainen muistoansa kantaa,
eikä unohtaa soisikaan.
Jokainen toiselle antaa
osan elämästään voisi. Vaan

meillä kaikilla on omat murheet,
mutta ilot ne yhteiset on.
Meillä kaikilla on omat haaveet,
mutta rakkaus tärkeintä on.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäisajatuksia

Tälle blogikirjoitukselle on vähän sijoitusvaikeuksia, koska se olisi pääsiäisaiheensa vuoksi ehkä kuulunut tuonne pieneen hengelliseen blogiini. Koska kuitenkin tässä kirjoituksessani pohdin myös maallisia, niin olkoon tämä nyt norsuna täällä rullatuolissa. Toisaalta, kuten myöhemmin ilmenee, norsullakin voi olla hengellinen sisältö. Vastuu on siis, jälleen kerran, lukijallani.

Nyt sataa lunta, mutta radiossa kuuluu Here comes the sun. Aurinko on siis jälkitoimituksessa. Vielä aamulla täälläkin paistoi aurinko ja mieleeni tuli, että olisipa ihana päästä pilkille. Kun lapsena olimme pääsiäisiä kesämökillämme, oli pilkkiminen itsestään selvä pääsiäisen ohjelmanumero. Hero, saksanpaimenkoirani, ne kalat söi, kun sille niitä iltaisin mökin takassa halstrattiin. Hero olikin varsinainen herkkusuu. Jos saaliina oli sekä särkiä että ahvenia, piti särjet halstrata ensin. Ne nimittäin maistuivat mudalle, ja olisivat jääneet Herolta syömättä, jos se olisi saanut ahvenet ensin. Eihän se malmikoirankaan suu nyt sentään tuohesta ollut.

Hero oli tietysti mukana myös sinä pääsiäisenä, kun mökkimme pihalle oli pääsiäisyönä tullut jostakin karannut kalkkuna. Kalkkunan ronklotus kuulosti uneeni siltä kuin ikkunoita olisi pesun jälkeen kuivattu. Muistankin ajatelleeni äidillä olevan kummallinen ikkunanpesuaika. Herohan sitä kalkkunaa tietysti pelkäsi, kun isä yritti kalkkunaa pois hätistellä yöuniamme häiritsemästä loppujen lopuksi yrityksessään onnistuen, mutta katkenneista unistaan hyvin harmistuneena.

On kuitenkin paljon mukavampi herätä kalkkunan ääntelyyn kuin häkämyrkytykseen, mikä sekin oli mökillä vietettyjen pääsiäisten kokemuksia. En vieläkään tunne oloani täysin turvalliseksi, jos yövyn puulämmitteisessä talossa.

Näin nyt pitkäperjantaina Tyrvään Pyhän Olavin kirkon taideteoksista kertovan dokumentin Tyrvään Paratiisi ja Passio, jossa kirkon maalaukset maalanneet taiteilijat, Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala, kertoivat ajatuksiaan kirkkoon tekemistään maalauksesta ja tuosta kulttuurihistoriallisesta erittäin merkittävästä maalausprosessista. Kirkon alttariosan kuvittanut Osmo Rauhala kertoi kuvittaneensa syntiinlankeemuksen norsuparilla, koska hän oli lukenut jostakin, että norsupopulaatiossa naarasnorsu kantaa hedelmiä urosnorsulle houkutellessaan tätä lisääntymispuuhiin. Eeva on naarasnorsu Aatamin ollessa urosnorsu. Tuo on mielestäni hyvinkin viehättävä ajatus, mutta mitä nämä kymmenet kokoelmassani olevat norsut syntiinlankeemuksen kantajina ja vertauskuvina kertovat minusta???

Vielä yksi muisto/huomio. Tänä vuonna pääsiäinen on aivan samalla kohdalla kuin se oli vuonna 2007. Silloinkin toinen pääsiäispäivä oli Mikael Agricolan päivä ja vuosi 2007 oli joku Agricolan juhlavuosi. Muistan, kun katsoessani televisiojumalanpalvelusta päätin aloittaa valmistautumiseni kanditutkintoni viimeisenä olevaan kotimaisen draamakirjallisuuden tenttiin lukemalla Paavo Haavikon näytelmän Agricola ja kettu. Hyvähän lukeminen oli niin ajankohtaisesti aloittaa. Tässä vuoden 2012 pääsiäisessä ei ole samanlaista akateemista latausta. Tämä pääsiäinen unohtuneekin luultavasti muiden tavispääsiäisten joukkoon.

Minä toivotan sinulle riemullista pääsiäisjuhlaa.