Juhannuksena passaa istahtaa vaikka aasinsillalla

Kirjoitan tätä juhannuksen aatonaattona, kun on kesäpäivän seisaus. Tänään tiedostin juhannuksen tulon. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999 juhannus tuntuu juhannukselta. Isän kuoleman suru on siis laantunut ja minäkin voin hyvällä omalla tunnolla juhlia keskikesää ja tuntea juhannusiloa.

Toivotan Sinulle tämän blogin lukija hyvää juhannusta Eino Leinon runosäkeillä.

JUHANNUS (Eino Leino)

Minä avaan syömmeni selälleen
ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen,
... ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja minttumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

Muutenkin menen nyt vähän siitä mistä aita on matalin ja liitän tähän muutaman kännykkäkameralla otetun valokuvan:

Riikka, entinen henkilökohtainen avustajani, kirjoittaa liikunnallista blogia Turtle on the run. Blogissaan hän esittelee myös uusimpia liikuntavälinehankintojaan. Olkoon tämä viimeinen valokuva uusista Vagabond-tennareistani ja Mabs-tukisukistani kesätervehdys Riikalle. Näillä mennään, vaikka olisin halunnut Converset. :)

 

Kesäketsuppia

Kalenterin mukaan nyt on kesä. Tosin se ei vielä säässä oikein tunnu, mutta luonto on kauniin vihreää ja teiden pientareilla olevien kukkien pääväri on keltainen. On kuin maa vastaisi auringolle kukilla tai "lomittaisi" aurinkoa sen ollessa pilvessä. Voi, että minä sitten tykkään tästä alkukesän valosta. Minä en ole niinkään lämpöihminen, koska palan helposti auringossa. Joka tapauksessa kesä tuo vaihtelua arkeen näin lomattomallekin henkilölle.

Olen viime aikoina taas vaipunut muistojen pehmeisiin pumpulipilviin. Onhan taas ollut se päivä, jolloin lapsilta ja nuorilta on kouluvuosi tai koko koulu päättynyt. Omista lakkiaisistani on kulunut 30 vuotta ja muutkin valmistumisieni vuosipäivät vaan vilistävät ohi yhä kiihtyvämmällä vauhdilla. Onhan HuK-tutkintoni suorittamisestakin jo viitisen vuotta.

Olen taas harkinnut opiskelua, koska minua on kannustettu, jopa suorastaan pyydetty, kirjoittamaan melko valmis graduni valmiiksi sekä suorittamaan maisteriopintoni loppuun. Tämä tapahtuisi Tallinnan yliopistossa. Olisihan se kiva varsinkin, jos opiskelisin tuskin poistumatta tästä Suomen Jyväskylän Palokassa sijaitsevasta työhuoneestani. On tämä nykyajan teknologia ihmeellistä. Isäni saattaisi sanoa tähän että: "kaikkea se saksalainen keksii".

Homma ja motivaationi on nyt vain kaatumassa vaadittavaan kielikokeeseen, tai oikeammin vielä siihen ilmoittautumiseen. Koska vammaisena ehkä tarvitsisin kokeeseen lisäaikaa, minun täytyy ilmoittautua tuohon TOEFL-kokeeseen kirjeitse, enkä voi ilmoittautua online-rekisteröinnillä, kuten tavalliset hakijat tekevät. Ilmoittautumiseenkin, kuten hyvään ketsuppiin, tuntuu tarvittavan jotakin "yli kilo". Se, joka on ketsupissa tomaattia, on ilmoittautumisessani erilaisia liitteitä.

Mitähän se varsinainen opiskelu sitten olisi, kun tämä hakuvaihe on jo nyt näin vaikeaa. Mieli tekisi jo luovuttaa mutta, kun minulta odotetaan ja toivotaan, en tiedä mitä tekisin. Milloin sitä tulee sellainen aika, jolloin saa vetäytyä eläkkeelle ja tehdä ilman huonoa omatuntoa, mitä huvittaa? Vai onko niin kuten runoilija V. A. Koskenniemi kirjoittaa: "Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?"