lauantai 29. syyskuuta 2012

Kuka pyörätuolilla ajaa se pyörätuolista puhuu

Kesä onkin lirvahtanut syksyksi lähes huomaamatta ja kunnallisvaalit lähestyvät. Koska en osaa käyttää vaalisivujeni blogitoimintoa, kirjoitan vaaleja koskevat poliittiset tekstini tänne omaan blogiini. Saavatpa äänestäjät sitten tutustua minun muihinkin puoliini, vaikka niillä ei ehkä olekaan äänestystuloksen kannalta juuri merkitystä. Ne varsinaiset vaalisivut ovat osoitteessa http://tiinahokkanenoja.ehdolla.fi/.

Minä olen tänään vastannut Keskisuomalaisen vaalikoneeseen ja todennut, kuinka paljon kunnallispolitiikassa on sellaisia asioita, joilla on tavallisen ihmisen kannalta suurta merkitystä, mutta joista itse jään olosuhteiden pakosta ulkopuoliseksi. Tällainen asia, josta minulla ei ole omakohtaista kokemusta, on lasten päivähoito. Onneksi voin ohjata päivähoidosta kysyvän äänestäjän jonkun muun ehdokkaan puoleen.

Ehdokkaana kai kaikesta pitäisi tietää kaikki. Uskaltaako kukaan ehdokas oikeasti tunnustaa äänestäjille, että ei jostakin asiasta tiedä juuri mitään eikä ainakaan tarpeeksi. Siinähän on äänen menetyksen riski. Entäpä, jos täydellisen ehdokkaan naamio halkeilee niin paljon, että oma epätäydellinen rujous tulee kaikkien näkyviin?

Minun ainakin täytyy tunnustaa, että olen aika kapeasti profiloitunut keskittymällä näihin vammaisten asioihin. Ne eivät tunnu ylittävän ohjelmakynnyksiä varsinkaan tässä taloudellisessa tilanteessa, kun Jyväskylän kaupungilla on taloudellisia vaikeuksia ja kaupungin velkaantumiskehitys tulisi kaikin mahdollisin keinoin voida pysäyttää. Toisaalta ehkä juuri minun paikkani ehdokkaana on juuri olla puolustamassa vammaisten asioita toisaalta taas vammaisten asioiden esillä pitäminen onnistuisi paremmin, jos joku "terve" kokisi ne riittävän tärkeiksi. Silloin vammaisten asioita ei koettaisi väärällä tavalla ehdokkaan omien asioiden ajamiseksi eikä "terve" ehdokas ajaisi äänestäjän silmissä vain omia etujaan. Pohdiskeluni kiertyy nyt lähes lähtöpisteeseensä omakohtaisista kokemuksista nousevaan asiantuntijuuteen. Vanha vaalilauseeni kuului: Asian kokijat ovat asiantuntijoita. Asian tietäjät ja asian luulijat ovat asia erikseen.

Koska tämä blogikirjoitukseni on tavallisessa blogissani, laitan tähän loppuun omana itsenäni pari yksityisasiaa. Teatterikerho on aloittanut ja pääsen soittamaan ensi kevään esityksessäni 5-kielistä kantelettani. Kyseessä on siis ensimmäinen julkinen keikka. Soitto kuuluu osana näytelmässä olevaan kertojan pitkään runoon, jonka myös lausun. Lausuminen on tuttua hommaa vuosien takaa. Joten en ihan vieraissa vesissä pulikoi.