Vaan vinhasti vieri vuosi vaipuen vuolaaseen virtaan.

On taas tullut vuodenvaihde postauksen aika. Kulunut vuosi 2014 ei kovin paljon poikennut edellisestä vuodesta, vaan päivät ovat seuranneet toistaan sen suuremmin muuttumatta.

Tammikuussa aloitti uusi henkilökohtainen avustaja, joka jatkaa työssään ainakin toistaiseksi.

Helmikuussa minulle ei tainnut tapahtua mitään merkittävää.

Maaliskuussa oli syntymäpäiväni. Myös edellisenä syksynä alkanut kirjallisuuden tutkimusseminaari jatkui. Maaliskuu kuluikin seminaariesitelmää kirjoittaen.

Huhtikuun 8. päivänä pidin seminaariesitelmäni, joka meni luultavasti aika hyvin. Olin muutenkin aika innostunut opiskelusta ja tutkimuksesta. Opiskelun lisäksi ei tainnut tapahtua mitään merkittävää, koska ainakaan tähän blogiin en huhtikuussa kirjoittanut yhtään postausta. Pääsiäinenkin meni ihan kotioloissa samoilla vuosittaisilla rutiineilla.

Toukokuun olin jo opiskeluista kesälomalla. Seminaarista sain arvosanaksi 4/5. Siitä olinkin vallan riemuissani. Toukokuussa odotimme jo komeroremonttimme alkamista, joka kuitenkin viivästyi vielä usealla kuukaudella. Touko - kesäkuun vaihteessa oli myös ensimmäinen vuotuisista avotehokuntoutusjaksoistani.

Kesäkuun ensimmäiset päivät olivat lämpimiä. Oikeastaan "pikkukesä" päättyi kesäkuun 6. päivän kaatosateeseen. Tuona päivänä oli Paula Risikon puheenjohtajavaalitilaisuus. Sen loppupäivän humputtelimme kaupungilla yhdessä kahden ystävän kanssa. Kesäkuun lopussa matkustin Jämsään katsomaan Ars Jok'vars -taidenäyttelyn avajaisia. Se oli oikein virkistävä tilaisuus, jonka taidan ottaa ensi kesänä uusiksi. Kesäkuussa otin urakakseni lukea tässä työpöydällä olevia kirjapinoja matalemmiksi. Kyllä ne lukemattomat kirjat kesän aikana vähän vähentyivätkin.

Heinäkuussa oli taas meidän perinteinen matkamme Kaustisen Folk Music -festivaaleille. Tällä kertaa olin palannut perinteiseen vieraan osaan, enkä siis itse esiintynyt. Esteettömyys Kaustisen festivaalialueella oli parantunut huomattavasti, kun vanhan koulurakennuksen paikalle oli rakennettu kokonaan uusi koulu.

Elokuussa, kesäkuun lopussa, alkaneet tappohelteet jatkuivat. Välillä olin niin kyllästynyt jatkuvaan kuumuuteen, että suunnittelin jo matkaa Huippuvuorille tai Grönlantiin. Ne osoittautuivat vain sellaisiksi matkakohteiksi, ettei niihin ole pyörätuolilla minkäänlaista asiaa. Elokuussa oli myös ystävän 50-vuotisjuhlat. Kiitos kivoista juhlista ja maittaneista trahteerauksista Tapanille. Oli kiva nähdä vanhoja ystäviä vuosikymmenien takaa. Kävin toisen avotehokuntoutusjakson puitteissa tutustumassa Jyväskylän asuntomessuihin, joita oli mainostettu esteettömyydellä, mutta jotka olivat sen suhteen aika suuri pettymys. Kovinkaan moneen näyttelykohteeseen ei päässyt sähköpyörätuolilla ja katukiveyksiä ei oltu juurikaan luiskattu.

Syyskuu meni valmistautuessa lokakuussa vihdoin tapahtuneeseen komeroremonttiin komeroita tyhjentämällä ja liikaa tavaraa pois heittämällä. Toki yksin en sitä tehnyt, vaan teimme sitä yhdessä Karin ja henkilökohtaisen avustajani kanssa. Syyskuussa minulla olisi ollut virtaa myös opiskeluun, mutta loppujen lopuksi gradukin jäi taas aattelun morula-asteelle.

Lokakuussa vihdoin koittivat ne odotetut päivät, kun saimme uudet komerot makuu- ja työhuoneeseen. Jo oli aikakin! Yhteensä remontti vei kaksi viikkoa, mutta lopputulos oli totisesti sen kahden viikon tavaravuorten keskellä kärvistelyn arvoinen. Ei sen kaaoksen keskellä olisi tullut gradun kirjoittamisesta yhtään mitään.

Marraskuussa olivat seurakuntavaalit, joissa en tullut valituksi. Olen kuitenkin asiasta enemmän huojentunut kuin harmissani. Kari viimeisteli joululevyään ja auttelin häntä siinä urakassa. Itse luulin marraskuussa itsestäni turhan suuria. Mutta kaipa se maanrakoon tipahtaminen on välillä ihan terveellistä.

Joulukuu alkoi Helsingin matkalla, jossa minulla oli suorastaan kuolettavan tylsää. Matkassa parasta oli kyyti, matkaseura, ajokeli ja huoltoasemalla nautittu ruoka, joka sekään ei kuitenkaan ollut sitä mitä tilasin. Joulukin meni jättämättä jälkeä. Oli kirjoja, suklaata ja keltaista jaffaa.

Vuoden 2014 yhteenvetona voin todeta, että kirjoitin 2 blogikirjoitusta enemmän kuin vuonna 2013.

Hyvää uutta vuotta kaikille Uusi norsu rullatuolissa ja Kirjallisesti kiitos blogien lukijoille. Voijjaanpa voimalla!

Vihdoinkin

saan kirjoittaa tähän, että komeroremonttimme on valmis! Tätä olen odottanut kuin kyyttö suvea. Nyt meillä on tosi kauniit komerot.

Yli vuodenhan se kesti kaikkine mutkineen ja viivästyksineen. Se seikka, että ulkoseiniä vasten ei olisi pitänyt asentaa komeroita, oli tiedossamme jo vuosia, mutta komeroremontin tarve tuli konkreettiseksi vasta kun ilmeni, että energiaremontin takia asuntomme ulkoseiniä vasten asennetut vanhat komerot piti purkaa. Ne siis estivät eristyksen parantamisen. Olen kirjoittanut komeroremontin odottamisesta jo 18. toukokuuta. Voit lukea tuon postauksen täältä: http://uusinorsurullatuolissa.blogspot.fi/2014/05/viisi-norsua-kuplavolkkarissa-postaus.html. Tuostakin siis kului yli 5 kuukautta tähän. Nyt valitus sikseen, koska hyväähän kannattaa aina odottaa.

Lopuksi laitan tähän muutamia kuvia remontti kaaoksesta. Komeroista paljastuneet tavararöykkiöt lojuvat vielä toistaiseksi kunnes henkilökohtainen avustaja tulee siinäkin asiassa auttamaan. Onneksi siihen menee enää pari päivää. Joten eiköhän nyt se aika mene vaikka aidan seipäänä. On tämä kuitenkin niin hienoa!!!

Vaaliteemoja seurakuntavaaleihin

Seurakuntavaalit pidetään 9.11.2014. Seurakuntavaalien yleisenä teemana on 'Usko hyvän tekemiseen'. Minä olen ehdokkaana kokoomuksen ja sitoutumattomien ehdokaslistalla "Kuunteleeko Kirkko - kokoomus ja sitoutumattomat Jyväskylässä. Olin ehdokkaana jo vuonna 2010 ja olen ollut Palokan alueneuvoston varajäsen kaudella 2011 - 2014.

Koska tämä on poliittinen vaalikirjoitus, ja yritän tässä jotenkin hahmotella ehdokkuuttani ja vaaliteemojani, sijoitan tämän postauksen tähän perusblogiini.

En oikeastaan vielä tiedä, minkälainen ehdokas haluan olla. Sen toki tiedän, minkälainen henkilö olen. On kai näistä lähtökohdistani aika luonnollista, että diakonia on minulle aika tärkeä asia. Haluaisin kuitenkin olla enemmän vaikuttamassa diakonian periaatteisiin kuin olla "elävänä huutomerkkinä" diakonian kohteesta.

Kuten "maallisessa" yhteiskunnassakin yksilöllisten tarpeiden pitäisi olla palvelujen järjestämisen lähtökohtana. Tarpeet ovat eri ihmisillä erilaisia, eikä ihmisten sullominen liian ahtaisiin muotteihin aina toimi. Minusta on esimerkiksi aika lyhytnäköistä ja ajattelematonta se, ettei diakonia-avustusta saa lemmikkieläimen hoitokuluihin. Lemmikkieläimestä koituu sen omistajalle aina kuluja, joita ei voi taloudellisissa vaikeuksissakaan jättää hoitamatta. Lemmikkieläin voi joskus sairastua ja se tarvitsee lääkinnällistä hoitoa. Jopa lemmikkieläimen lain mukainen lopettaminen maksaa kymmeniä euroja. Mielestäni tämä käytäntö, ettei lemmikkieläimen kuluihin saa diakonia-avustusta, voi pahimmillaan johtaa jopa eläimen heitteillejättöön tai eläinrääkkäykseen. Mielestäni ei ole eettistä eikä kristillistä, jos seurakunnan diakoniatyön käytännöt jopa edistävät eläinrääkkäystä, vaikkakin sitä tarkoittamatta. Tämä on vain yksi esimerkki diakoniasta.

Minulle on myös hyvin tärkeää lähetystyö. Avustan tällä hetkellä kuukausittain kahta lähetyskohdetta. Olen ollut aika surullinen siitä, että lähetysjärjestöjen, joilla on perinteinen virkakäsitys ja perinteinen avioliittokäsitys, toimintamahdollisuuksia on viime vuosina haluttu joissakin seurakunnissa kaventaa. Toivottavasti tämä suuntaus ei ole ollut Jyväskylän seurakunnassa esillä. Pitää nimittäin muistaa, että ei-toivottua lähetystyötä kuristamalla suurimpia kärsijöitä ovat kuitenkin ne lähetyskenttien köyhät, joilla on perustapeetkin tyydyttämättä. Haluan siis, että kaikki lähetysjärjestöt ovat oppiperustoistaan huolimatta tasa-arvoisessa asemassa Kristuksen antaman lähetyskäskyn toteuttamisessa.


Lopuksi kaksi sananlaskua Raamatusta muistutukseksi itselleni:
Köyhälle jokainen päivä on paha, mutta valoisa mieli tekee arjesta juhlan.
Jos harkinta puuttuu, hanke kaatuu, jos on neuvonantajia, se onnistuu.

Virtaa on, vaikka lampaat söis

Niin se vaan meni elokuukin. Menneenä, hyvin helteisenä, kesänä havaitsin tulleeni syksyihmiseksi. Tosin tämä saattaa koskea aikaa ennen loka- tai marraskuuta, joka aika pitäisi minun mielestäni vallitsevan pimeyden vuoksi lailla kieltää. Tarkennetaan siis syksyihmisen määritelmä alkusyksyihmiseksi. Nytkin tuntuu yllättävän hyvältä pitää villasukkia jalassa. Mutta, koska ajan kululle ja vuodenkierrolle ei mitään voi, on turha käyttää aikaa ja energiaa siitä valittamiseen.

Jotenkin tuntuu, että nyt on virtaa vaikka lampaat söis. Syyslukukauden luennot yliopistolla alkavat lokakuun lopussa. Sitä ennen voisin vaikka tenttiä jonkun kirjapaketin tai tehdä gradua. Tänään ilmoittauduin kansalaisopistoon aikuisten teatteriryhmään, ja kun syksyllä vielä ovat seurakuntavaalitkin, joihin suostuin ehdokkaaksi, loistavat vapaa-ajanongelmat iloisesti poissaolollaan. Kiva, kun sää viileni. Yritän nyt syksyllä aktivoitua myös blogieni kirjoittamiseen. Nyt ei kuitenkaan tämän enempää irtoa.

Ai niin, se alkukesällä mainitsemani komeroremontti toteutuu vihdoinkin. Pakko sanoa, että jo oli aikakin. Eihän siihen ole vasta mennyt kuin vähän yli vuosi ja jo marraskuussa pitäisi olla kaikki nyt lattioilla viereksivät tavarat paikoillaan. Siis aivan käsittämättömän nopeata toimintaa. ;)

Helteinen lauantai Kaustisella

Kaustiselta kotiuduin eilen illalla. Sain taas kuunnella hyviä esityksiä kuten: Naiskuoro Harput, Ruamjai, Alusvasara ja Kari Oja.

Pikkasen jäi nyppimään, kun en päässytkään sille Timo Rautiaisen keikalle, jota varten Kaustiselle menin. Olin 2 minuuttia myöhässä Iholla-salista ja sali oli aivan täynnä ja ovet lukittuina. Eipä silti, saliin johtava invaluiska oli suorastaan vaarallisen kapea ainakin minun sähkärilleni.

Uudessa koulussa oleva uusi soittosali on kyllä hieno, mutta vanhaa Kivisaaren Vuokolta periytyvää henkeä ja tunnelmaa siellä ei vielä ole. Itsekin olisin päässyt esteettömille esiintymislavoille sekä soittosaliin että juhlapihalle, mutta eipä tuota kanteletta ole tullut viime aikoina edes viritettyä.

Esteettömyydessä on menty huimasti eteenpäin, Kun invavessatkin ovat nyt tilavia ja lähellä juhlien keskeisimpiä tapahtumapaikkoja niin, ettei enää tarvitse kupla otsassa ajella pitkin pitäjiä.

Pieni kesäinen taideretki Jämsään

Sain eilen päähänpiston lähteä tänään Jämsään Ars Jok' Vars -taidenäyttelyn avajaisiin. Ajatus nousi siitä, että näyttelyn on juryttänyt kuvataiteilija Oiva Meriläinen. Hän ei ollut läsnä avajaisissa. Olisi ollut kiva jutella hänen kanssaan.

Olen silti tyytyväinen, että lähdin näyttely on hyvä, siinä olevat teokset ovat kauniita ja ajatuksia herättäviä. Teosvalikoima on monipuolinen, sillä näyttelyssä on sekä kaiken kokoisia maalauksia että monella tekniikalla toteutettuja veistoksia. Myös teosten värimaailma on sekä runsas että raikas.

On ihmeellistä, miten pienikin matka vieraalle paikkakunnalle virkistää. Jämsähän on Jyväskylän naapurikunta, jonne on matkaa noin 60 kilometriä. Naapurikuntana Jämsä on kuljetuspalvelukantaman sisällä. Joten pienimuotoinen matkailu onnistuu helposti. Liian harvoin siellä tulee silti käytyä. En ole koskaan mennyt tarkoituksella Jämsään, vaan se on jäänyt aina vain matkan varrelle. Tosin sama koskee muitakin Jyväskylän naapurikuntia. Muuramessa kävin muutama vuosi sitten Sari Kaasisen kantelekonsertissa. Sekin oli ainoa kerta, kun menin tarkoituksella Muurameen. Viime kesänä kävimme mieheni kanssa Laukaassa kuuntelemassa Laukaan kirkossa pidettyä puhallinkonserttia. Laukaa poikkeaa sikäli Muuramesta ja Jämsästä, että olen ollut Peurungassa sekä kuntoutuksessa että "viihteellä".

Pitänee alkaa tarkemmin seurata Jyväskylän naapurikuntien kulttuuritarjontaa, kun niitä voi vpl-matkojen ansiosta kätevästi hyödyntää muutaman tunnin retkille.

Perjantaina ostin Rouhiaisen Eveltä muutaman, norsuja kuvaavan taideteoksen, samalla, kun Eve sai minulta erään maalaamani vesivärityön. Tuo Evelle antamani maalaus on nyt jo kauaksi jäänyttä elämää. Maalaamiseen tarvitsisin enemmän tilaa, kuin minulla on. Aika aikaa kutakin, sanoi se kuuluisa muinoin parturoitu uuhikin.

 

Viisi norsua kuplavolkkarissa - postaus komeroremontista

Enpä ole taas pitkään aikaan kirjoittanut kumpaankaan blogiini. Niinhän sitä sanotaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Nyt kuitenkin pidemmittä höpinöittä asiaan ja uutta kirjoitusta pukkaamaan.

Rouhiaisen Eve on kevään aikana kirjoittanut asuntonsa putkiremonttiblogia. Se blogi on hyvä ja lukemisen arvoinen ja löytyy täältä http://rahareika.blogspot.fi/. Koska meille on tulossa komeroremontti, käytän nyt tämän yhden postauksen (aijai, kun alkaa termistö olla hallussa) komeroremonttimme pohtimiseen.

Muutimme tähän asuntoomme noin 19 vuotta sitten. Siihen aikaan ei asunnon ulkopuolisiin tiloihin kuten välinevarastoon tehtäviä korjauksia laskettu vammaispalveluissa tarkoitettujen asunnonmuutostöiden piiriin kuuluviksi. Meidänkin talon kellariin on portaat, mutta ei esimerkiksi porrashissiä. Saimme kuitenkin asuntoomme muutaman ylimääräisen komeron. Näiden komeroiden asentamisessa tuli kuitenkin asennusvirheitä, koska ne myönnettiin aikanaan asunnon muutostöinä ja asennettiin kiinteästi ilman sokkelia, suoraan lattiaan ja siten, että ne ovat ainakin osittain vasten kylmiä ulkoseiniä. Kun lisäksi rakennusvaiheessa jätettiin rakennuselementtien alta eristys ja bitumilevy pois, on näistä komeroista ollut vuosien mittaan harmia ja vedosta johtuvaa hammasten kalinaa. Ne on nämä kunnalliset vuokratalot tällaisia.

Viime syksynä ja talvena meillä sitten kävi jos jonkinlaista äijää ja heppua kuvaamassa ja mittaamassa ja toteamassa komeroiden olevan virheellisesti asennetut. Alan pikkuhiljaa toivoa asioiden etenevän sanoista tekoihin ja suunnittelusta toteutukseen, jos vain saisin ne asiasta vastaavat tahot kiinni. Aluksi riittäisi, että saisimme jonkinlaisen aikataulun remontista. Tuo tieto on hyvin tärkeä avustajatilanteen epävarmuuden vuoksi.  Myös tiedot sellaisista seikoista kuin: kuinka kauan komeroremontti kestää, miten paljon remontoitavia huoneita joudutaan tyhjentämään remontin tieltä ja joudummeko muuttamaan remontin ajaksi jonnekin muualle auttaisivat asiaa.

Sitten työhuoneen ison kirjahyllyn tyhjentäminen ja kahdeksan vaatekomeron sisällön tunkeminen kolmeen jo täynnä olevaan komeroon kaivaa vain omaa napaamme ja on pelkkää ärräpäätä ja vaikeusasteeltaan jotakuinkin samaa luokkaa, kuin viiden norsun mahduttaminen rullatuolin asemasta kuplavolkkariin.

Leikkauksen vuosipäivänä uudesta lastensairaalasta

Tänään on kulunut 40 vuotta siitä, kun olin kohtuullisen suuressa lonkkaleikkauksessa. Kiitos Hannu Suoniemelle, sinne taivaaseen. Tämä vuosipäivä antaakin siten hyvän perusteen kirjoittaa nyt käynnissä olevasta Uusi lastensairaala 2017 -hankkeesta.

Suomeen tarvitaan kiireesti uusi lastensairaala, koska vanhat sairaalat hajoavat lähes kirjaimellisesti käsiin. Museot eivät mitenkään päin ajateltuna ole oikeita paikkoja hoitaa sairaita ihmisiä eikä varsinkaan sairaita lapsia. Sairaalan rakentaminen on luonnollisestikin kallista ja rakentamisen kalleus on ollut yksi syy, miksi uutta lastensairaalaa ei ole rakennettu aikaisemmin.

Nyt on oivallettu, että uuden lastensairaalan rakentamiseen tarvitaan enemmän rahaa, kuin mitä valtiolla tai HUS:llä on. On oivallettu, että yksityisiltä yrityksiltä, organisaatioilta ja yksityishenkilöiltä voi pyytää ja ne ovat halukkaita antamaan. Rahaa on tätä kirjoittaessani tullut jo yli 21,3 miljoonaa euroa.

Minä olen hyvin onnellinen siitä, että olen saanut olla mukana pienellä osuudella. Samalla kuitenkin olen surullinen siitä, että keräys on herättänyt voimakasta arvostelua. Jotkut ovat nähneet tuossa keräyksessä vain "väärin sammutetun tulipalon". Minusta on tuntunut. että minun rahani ei kelpaa keräyksen arvostelijoille koska minä en ole valtio tai HUS. Kuitenkin keräykseen lahjoittamani rahat ovat vain minulta pois. Ne eivät keräykseen lahjoitettuna ole pois edes keräyksen arvostelijoilta - päinvastoin lahjoittamattomina ne olisivat pois uudesta lastensairaalasta.

Koska minä en ole koskaan ollut "terve", minusta ei tullut lääkäriä. Minusta ei sairaanhoitajien toivomuksesta huolimatta tullut edes osastoavustajaa, koska ylioppilaana olin siihen koulutukseen ylikoulutettu. Olenpahan nyt vain jonkinlainen hanslankari ja toivon, että saan iloita lastensairaalan avaamisesta vuonna 2017.

Muistoja ja vanhoja verhoja.

Siivosimme eilen vaatekomerojamme, koska niiden alta puuttuu eristys ja veto on sen mukainen. Tänään sitten täällä kävikin miehiä toteamassa tuon vedon ihan lämpökameralla kuvaten. Taitavat mennä komerot uusiksi tässä huushollissa.Tarpeeksi kauan onkin kärsitty vilua, vaikka nälkä onkin pysynyt toistaiseksi näkymättömissä.

On se kumma, miten tuota tavaraa kertyy vuosien mittaan. Verhojakin oli yksi iso matkalaukullinen kaikista asunnoista ja yhdet mieheni poikamiesboksin verhot vielä päälle ja vanhoja vuodevaatteitakin iso pahvilaatikollinen, puhumattakaan kaikista komeroon kätketyistä vanhoista vaatteista, joita ei ole vuosiin käytetty, mutta jotka ovat vain sinne komeroon tullut laitettua pois silmistä. Välillä piti olla itselleen kova ja heittää pois vanhoja tavaroita, vaikka sydän vuoti lähes verta noin kuvaannollisesti. Sinne meni lapsuusajan kangasnenäliinojakin, mutta jotakin kävin illan hiljaisina tunteina vielä vaivihkaa pelastamassa takaisin, kuten sen ällöttävän vaaleanpunaisen ryijykäsityön, josta piti ensin tulla vauvan peitto, mutta jonka merkitys muuttui sohvatyynyksi. Sen reunoissa on aika paljon tyhjää, ja ne tyhjät reunat voisi täyttää vaikka harmaalla ja tummansisisellä. Nyt se on vain viitsimisestä kiinni ja se odottaa tuolla sen toisen keskeneräisen ryijyn kanssa korivaunun alakorissa.

Löytyi komerosta jotain hyvin iloisesti yllättävääkin. Jossakin oli ollut pitkään piilossa ensimmäisen oikean ulkomaanmatkani lentolippu. Se on todellinen aarre. Olihan kyseessä siis myös ensimmäinen Norjan matkani. No nyt se ainakin on huolellisesti arkistoitu. Toinen merkittävä matkamuisto oli yhdessä lehtikotelossa ollut Hampurin oopperan Cats-musikaalin käsiohjelma. Noiden matkamuistojen löytymisen vuoksi kannatti siivota,