sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Euroviisuista ja Punkista

Kevään musiikillinen suurtapahtuma Euroopassa eli Eurovision Song Contest on taas tältä vuodelta katsottu, omassa olohuoneessa, kuten aina. Spekulointia erilaisista asioista - kuten lähetettiinkö Suomesta oikea edustaja, voittiko oikea maa ja kuinka paljon politiikka vaikutti kilpailun tuloksiin - on ollut eri tiedotusvälineissä lähes päivittäin.



Suomen edustajana kilpaili tänä vuonna Pertti Kurikan nimipäivät. Pidän hyvin paljon heidän kilpailukappaleestaan: "Aina mun pitää". Minä löysin tuon PKN:n ansiosta sisälläni uinuneen punkkarin. Kun kuuntelin viime sunnuntaina radiosta Punk-iltaa, oli Pertti Kurikan nimipäivät (Putte-possun nimipäivistä luotu punk-versio), jolla PKN keikkansa päättää jopa riemastuttava kuuntelukokemus.  Siinä, jos missä, on soittamisen riemu täysillä läsnä.



Mitä enemmän kuuntelen Suomen edustuskappaletta "Aina mun pitää" sitä enemmän siitä pidän. Voin istua sen tekstin takana aivan täydellä sydämellä. Minun mielestäni "Aina mun pitää" on eräänlainen vammaisten, jos ei nyt aivan kansallislaulu, niin ainakin voimaloitsu - heti siinä Hassisen koneen "Rappiolla" rinnalla.



Valitettavasti Pertti Kurikan nimipäivät jäivät omaan karsintaansa, josta he saivat 13 pistettä. On luultavaa, että he putosivat "asiantuntijaraatien" äänillä ja myös siksi, ettei heidän alkuerässään kilpaillut sellaisia maita, joissa heillä olisi ollut faneja. Laskeskelin kuitenkin tänään, että PKN päihitti yhteensä 6 maata. He saivat enemmän pisteitä kuin San Marino, Iso-Britannia, Ranska, jonka kappaleesta itse tykkäsin, Sveitsi, Saksa ja - kisojen isäntämaa - Itävalta. Saksa ja Itävalta eivät saaneet yhtään pistettä koko kilpailussa. Eli ei PKN mikään Kojo ollut!



Vuoden 2015 euroviisuissa vammaiset saivat muutenkin paljon hyvää näkyvyyttä. Puolan edustaja Monika Kuszyńska oli pyörätuolilainen ja Italian edustajien "postikortilla" pelattiin pyörätuolikoripalloa. Pertti Kurikan nimipäivät olivat rohkeasti omia itsejään niin esittelyvideollaan kuin itse kilpailussakin, mutta Puolan Monika Kuszyńskan esittelyvideosta minulle tuli vaikutelma, ettei hänen pyörätuolilaisuutensa ollut joko hänelle itselleen tai jollekin Puolan kisaorganisaatiossa ihan se kaikkein mieluisin asia. Tästä tulin vähän surulliseksikin ja jäin miettimään, millainen kohtaaminen Pertti Kurikan nimipäivillä ja Monika Kuszyńskalla olisikaan ollut, jos he olisivat kilpailleet samassa karsintaerässä. Olin surullinen myös siitä, ettei Monika Kuszyńskalle suostuttu rakentamaan pyörätuoliluiskaa kisa-areenan esiintymislavalle. Tämä luiskan kieltäminen oli aika kummallista euroviisujen tämän vuoden teeman "Building Bridges" valossa, josta Monika Kuszyńska itsekin laulunsa tekstissä kertoi. Siltoja haluttiin rakentaa, mutta pyörätuoliluiskaa ei.



Viime viikon sunnuntaina punk-illassa kuuntelin punk-yhtyeiden - muidenkin kuin PKN:n - sanoituksia ja vaivuin ehkä hetkeksi oman nuoruuteni muistoihin. Olenhan minä elänyt Maukka Perusjätkän, Eppu Normaalin ja Pelle Miljoonan kukoistuksen ajat joskus 1970-luvulla. Punk oli kapinaa silloinkin, mutta silloin sitä (kapinaa) ei sopinut kotona näyttää enkä punkia saanut meillä kotona juuri kuunnella.