torstai 26. marraskuuta 2015

Mitä väliä millään?

Kirjoitan tätä Android.kurssilla tabletilla,jonka ostin vuosia sitten. Missäköhän täällä on väliviiva? No joo tuon verran kirjoitin Android-tabletilla kurssin väliajalla.

Aloitin siis tämän kirjoituksen kurssilla, mutta jatkan tätä kotona. Eipähän varmaan kukaan olisi uskonut.

Paljon on tapahtunut taas. Olen miettinyt tätä blogikirjoitusta siitä saakka, kun pitkäaikainen haaveeni murskautui.  Melkein pystyin kuulemaan korvillani tuon unelmani särkymisen. Minä en välitä tippaakaan siitä, että tämä näyttää kirjoitettuna aivan tavattoman makaaberin pateettiselta! Mitä sen on väliä? En päässyt Norjaan, vaikka en halunnut mitään muuta kuin päästä Norjaan opiskelemaan. Minä olisin päässyt Oslon yliopistoon, kun sain vaihto-opiskelupaikan, vaan sosiaalityöntekijä käytti valtaansa, eikä myöntänyt Norjaan tarvitsemaani henkilökohtaista apua - apua, jota ilman en voi olla. Nyt ajattelen, että kuinka moni sosiaalityöntekijäksi aikova uskaltaisi tunnustaa motiivikseen silkan vallan halun. Joo, tiedän, että kaikkea, mitä haluaisin kirjoittaa, ei kannata eikä saa kirjoittaa ainakaan verkkoon.

Nyt tai joskus pitää vain löytää olemisesta jotakin mielekkyyttä, joka aikanaan voisi elämäksi jalostua. Aion kyllä vaatia oikaisua ja valittaa. Ei vain kiinnosta juuri nyt. Olisihan tuossa yhdistystoiminnassa tekemistä ja gradukin on kesken. Loppujen lopuksi MITÄ VÄLII???