Siis tästä keväästä piti tulla toisenlainen. Mutta koska maidon lattialta nuoleminen ei näillä lihaksilla kannata, olen päättänyt jatkaa tässä elämässä eteenpäin. Ehkä pois otettu mahdollisuus palaa vielä. Olenhan sitä varten opiskellut koko kevään kansalaisopistossa ja älypuhelinsovelluksen avulla tablettitietokoneella. Toisesta kansalaisopiston kurssista on siis ollut jotakin hyötyä.
Nyt olen taas vammaisjärjestötoiminnasta "virkavapaalla". Yhdistystoiminta ei ole minua varten. On kyllä ihan kiva olla hyödyllinen ja tehdä, mitä pyydetään. Mutta eiköhän se nyt ollut siinä. Virkistystoimintaan minusta ei ole, kun minulla on ihan omat kivat.
Puoluepolitiikkakin on alkanut arveluttaa. Kunnallisvaalit ovat ensi vuoden huhtikuussa, mutta en ole varma, voinko omantunnonsyistä lähteä enää ehdokkaaksi. Varmaa ei ole sekään, otetaanko minua enää ehdokkaaksi, kun olen niin monissa kunnallisvaaleissa ollut ehdokkaana pääsemättä kuitenkaan läpi. Hurtti ruutini on päässyt aika pahasti kastumaan, enkä vieläkään jaksa myydä itseäni. Sehän on selvää, että kasvoni ovat kuluneet. Varmaa kuitenkin on, että puoluetta en vaihda. Mihinkä se vaihtamalla paranee, kuten äidilläni oli tapana sanoa. Kesäkuun puoluekokousta odotan kiinnostuneena, vaikka en Lappeenrantaan olekaan lähdössä. Muuttuuko mikään,
jos puolueessa puheenjohtaja vaihtuu?
Ei tästä taaskaan kovin myönteinen kirjoitus tullut. Kesäkuussa kuitenkin olen suunnitellut meneväni Jyväskylän monitoimitalolle katsomaan, kun Suomen ÄIJÄT pelaavat lentopalloa, ja laulamaan kurkku suorana Maamme-laulua.
Ehkä jätän tämän postauksen vain tähän blogiin.
Alla on uusin rullatuolini. Norsut eivät ole viime aikoina juuri lisääntyneet.
