Pääsinkin seuraamaan joukkueiden verryttelyjä puoli tuntia ennen ottelujen alkua. Sekin oli elämys, sillä joukkueiden verryttelyä ei näytetä televisiossa. Tuo verryttely muistutti meditaatiota, kun pelaajat olivat niin syvästi keskittyneitä tulevaan peliin. Sitten yhtäkkiä näytti siltä, kuin lentopalloilijat olisivat joutuneet keskelle lentopalloraesadekuuroa alkaessaan kopitella. Tuota kelta-sini-valkoista pallosadetta oli kiva katsella. Taisipa pallo tulla muutaman kerran sinne "kanakoppiin", johon meidät pyörätuolia käyttävät katsojat oli sijoitettu.
Tuo pyörätuolikatsomon sijoitus välinevarastoon olikin ainoa vähän negatiivinen asia koko lentopalloviikonlopussa. Olisi ollut parempi olla siellä missä muukin yleisö oli. Nyt ei näkyvyys ollut paras mahdollinen, koska välinevarastosta oli vain kapeahko aukko kentälle, jota kentän laidalla vastapäätä katsomoa olevat mainostaulut vielä entisestään kavensivat. Jos en olisi ollut sähkärissä, jossa on hissi, enpä olisi nähnyt juuri mitään. Myös akustiikka oli "kanakopissa" aika huono. Välillä ei selostuksesta tahtonut saada selvää.
Ottelut menivät tasapuolisesti, kun Suomi voitti ensimmäisen ottelun 3-2 ja Slovakia voitti toisen 2-3. Kummassakin ottelussa pelattiin viisi erää, vaikka lauantain ottelu oli jo neljännen erän jälkeen 3-1. Sunnuntaina viides erä oli ihan normaali, kun erät olivat menneet tasan 2-2. Hyvä, että oli pitkät ottelut, kun kerrankin maajoukkueet oli saatu tänne Jyväskylään.
Minä pidän lentopallosta siksi, että se on niin selkeää ja siten niin helppoa seurata ja kannustaa. Kädet tosin hiukan kipeytyivät paljosta taputtamisesta, mutta se, jos mikä, on ansaittu vaiva.
Tietysti viikonlopun kruunasi fanitapaaminen ja yhteiskuvat suosikkipelaajieni kanssa. Aivan varma olen siitä, että seuraan alkavaa Maailmanliigaa, jos mahdollista, vielä innokkaammin kuin tähän saakka.
Lentopallohan on siis taidetta!
