Tämä vuosi 2017 alkoi hyvin. Kävin Heinolan kaupunginkirjastossa, jossa oli ystäväni Meri-Tuuli Laihon taidenäyttely. Jos lukijani asut siellä päin, niin tuo näyttely on auki 14. tammikuuta 2017 saakka. Siis enhän minä sinne yksin mennyt. Kari oli toki mukana, kuin myös luottokuljettajamme Kristian. Invataksillahan sinne mentiin ja tulihan se jonkun mittapuun mukaan aika kalliiksikin, mutta sen elämä on opettanut, että rahaa on siihen mitä tarvitaan.
Meri-Tuuli Laihon näyttelyn nimi on "Monta tarinaa". Se koostuu pienehköistä akryylimaalauksista. Pääasiassa ne ovat henkilökuvia, mutta on joukossa jokunen luontokuvakin. Maalausten värimaailma on värikäs, räiskyvä ja ehkä epätodellinenkin. Jos nuo maalaukset olisivat viiniä tulisi sana "pirskahteleva" kielen päälle. Koska minulla on ilo tuntea taiteilija, korvautuvat kaikki laatusanat ilmauksella "Mekumainen".
Jokaisessa maalauksessa on runsaasti tilaa. On kuin kuvien hahmot odottaisivat jotain mukaansa tai seuraan siihen tilaan, johon Meku on heidät kuvannut. Kaikkiin maalauksiin mahtuisi nimittäin joku toinenkin elementti: ihminen, eläin tai esine. Eivät nuo maalaukset sitä kuitenkaan pakotetusti kaipaa tuosta odottavan toivovasta tunnelmasta huolimatta. Maalauksia ei ole nimetty ja tuo on luultavasti tarkoituksellistakin. Synnyttäähän se noista kuvista varmasti yhtä monta tarinaa kuin on niitä katsovaa silmäpariakin.
Minun silmäparini tuotti siitä tällaisen tarinan.
