Lentopalloa Savossa

Eilen sain oikein mahtavan piristyksen tähän kohtalaisen hämäräperäiseen syksyyn, kun pääsin pienelle matkalle Siilinjärvelle. Ei, rakas lukijani, en käynyt Kunnonpaikassa. Ainakin henkisesti olin hyvin kaukana sieltä. Matkani aihe oli lentopallon mestaruusliigan kärkiottelu Savo-Volley - Loimaan Hurrikaani, jota seuraamaan minut kutsui Ojansivun Lelu. Tuo ottelu oli tämän syksyn valopilkku ja valopilkkuna jopa suurempi ja kirkkaampi kuin kirjani julkaiseminen. Ainahan on hyvä päästä vaihtamaan maisemaa, kun uusi maisema on mielenkiintoinen. Kyllä sitä kotiseiniä ehtii ja joutaa  katsomaan aivan tarpeeksi.

Savo-Volley voitti melko tasaisen ottelun 3-2, kun erät menivät vuorotellen kummallekin joukkueelle Savo-Hurrikaanit-Savo-Hurrikaanit-Savo. Vaikka olen aivan varma siitä, että hallissa kenttäpuoliskolla ei ole mitään vaikutusta pelin kulkuun, niin jotenkin kummasti kunkin erän nimiinsä vienyt joukkue pelasi aina sillä kenttäpuoliskolla, jossa me istuimme. Olin iloinen siitä, että peli kesti täydet viisi erää. 

Olin myös iloinen sellaisesta pikkuseikasta, että Savo-Volleyn syöttövuoroilla soi kannustuksen tahdittajana minun rakastamani Ievan polkka. Kannustuskappaletta piti tosin muutaman kerran kuunnella ennen kuin se tuttu melodia sieltä rytkeen alta löytyi.

Ottelun jälkeen pääsin juttelemaan arvostamieni pelaajien Lelu Ojansivun ja Antti Ropposen kanssa. Olinhan halunnut nähdä juuri heidät verkon vastakkaisilla puolilla. 

56-vuotias kääkkä ei muuten ole ollenkaan liian vanha käyttämään suosikkijoukkueensa pipoa ja kaulaliinaa. Niin kuin laulussa lauletaan: "Voi, kun pian tulis pakkanen!"

Vielä kiitos Coronaria Medicalle, Taksiliikenne T.Salonmaalle, joka söi kisamakkaran minunkin puolestani, tasaisesta ja varmasta kyydistä sekä Kovasen Satulle seurasta, apuna olosta ja kuvista.