Aika virtaa

On vuoden 2020 viimeinen ilta. Uudet kalenterit odottavat seinälle ripustamistaan ja Helene Schjerfbeck vaihtuu Marc Chagalliin täällä työhuoneessa. Jotkut asiat sentään ovat pysyviä, kun opaskoirakalenterista seinälle nostetaan vuoden 2021 versio. 

Näin vuoden viimeisenä päivänä on aika tehdä tilinpäätös kaikesta tänä vuonna tapahtuneesta tai ainakin siitä, millä on ollut jokin merkitys. Vuosi 2020 ei ollut mitenkään erityisen hyvä. Päinvastoin. Kaikki suunnitelmani kaatuivat kovalla ryminällä. Ei. Niiden kaatumiseen ei Covid-19 ollut mitenkään syyllinen. Itse asiassa tuo tautipiru oli melkeinpä parasta, mitä kaltaiseni ääri-introvertti voi toivoa. Eipähän tarvinnut osallistua mihinkään tai mennä kylään eikä keksiä perusteita sille, miksi en tule. Vieraitakaan ei onneksi käynyt oikeastaan ollenkaan. Villakoirat saivat hampaattomina kettuilla aivan rauhassa.

Mutta ne vihtaksilleen menneet suunnitelmat ja romahtaneet poutapilvikartanot. Tammikuussa osallistuin eräälle kirjallisuusterapian esittelyluennolle. Se oli niin mielenkiintoinen, että aloin suunnitella osallistuvani maaliskuussa järjestettävälle kirjallisuusterapian johdantokurssille, jonka jälkeen olisi ollut mahdollisuus hakeutua varsinaiseen kirjallisuusterapiakoulutukseen. Mutta sitten mieheni sairastui ja koko siihen astinen elämäni heitti aivan ympäriämpäri ja mukkelismakkelis päin kuohitun koirasnaudan takalistoa. jouduin turvautumaan niin ostopalveluina järjestettävään henkilökohtaiseen apuun kuin palveluasumiseenkin. Helmikuu ja maaliskuu menivät väli- ja määräaikaisilla vammaispalvelupäätöksillä kitkutellen. Eipä ollut puhettakaan mistään kirjallisuusterapiakoulutuksesta. 

Onneksi sentään sain huhtikuusta alkaen vuoden loppuun voimassa olevan henkilökohtaisen avun päätöksen, jota jatkettiin samalle palveluntuottajalle vuoden 2021 loppuun saakka.

Keväällä hain ja pääsin vaihto-opiskeluun Oslon yliopistoon, jossa opiskeluni olisi alkanut ensi maanantaina eli 4. tammikuuta. Mutta kun ei ala. Norjalaisissa opiskelija-asunnoissa on nimittäin yläikäraja, eikä niitä ole tarkoitettu eläville fossiileille. Milloinkohan minun kannattaisi tilata itselleni tarpeeksi iso vitriini tuonne Jyväskylän yliopiston museoon. Täyttäisinpä ainakin yhden vajeen siitä kokoelmasta. Sieltähän puuttuu opiskelija.

 

Elokuun 21. päivä sain Jorma Soinilta pyynnön alkaa hänen bloginsa kielenkorjaajaksi. Tietenkin suostuin. Tuo 'Väärien valintojen asiantuntija' blogin kielenkorjaus tehtävä pelasti syksyni ja niin se tulee pelastamaan keväänikin. Jatkuuhan se ensi vuoden elokuuhun asti.

Lokakuun 23. päivä toinen esikuvani, kun toinen on Korhosen Marja, Laura Asunta lähetti mese-viestin ja ehdotuksen yhteisöviestinnän gradusta, josko alkaisin tutkia yliopistojen verkkoviestinnän saavutettavuutta. Suostuin vain siksi, että Laura pyysi. Aion kuitenkin noudattaa tässä kolmannessa gradussani Suvi Tuuli Leinosen loistavaa ohjetta parempi tehty kuin täydellinen. Täydellisyyteen pyrkiköön nuoremmat, sillä minun parasta ennen päiväykseni on jo ohi.

Norjan kieltä opiskelen edelleen ja nyt lopetan tämän kirjoittamisen, ettei hyvä opiskeluputki mene tänään poikki. 

Pitkästä aikaa joulupostaus

Radiossa Jussi Björling laulaa O Helga natt. Se oli äitini lempijoululaulu, joka minulla kuuluu myös juhannukseen maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmien kautta. Eihän hyvä musiikki ole aikaan sidottu tapojen umpisolmuilla.

Vaikka tämä vuosi on ollut Covid-19 vuoksi monelle ihmiselle poikkeava, ei tuo pirskatin virus ole vaikuttanut meidän jouluumme mitenkään. Samanlaisena joulu on sujunut jo monta vuotta. Mitä sitä suotta asioita uudelleen miettimään ja muuttamaan. Jossakin suhteessa ne tapojen solmut ovat ihan hyviä olemassa varsinkin, jos muu elämä on ollut myllerryksissä, niin kuin se tänä vuonna on ollut.

Nyt olen väsynyt, enkä saanut tämän järkevämpää aikaiseksi. Mutta sentään yritin.

Miten sinun jouluaattosi on mennyt? Toivottavasti siinä on ollut onnea, rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä. Niitä sinulle toivon myös koko joulun ajalle. 

Ajatusleikkejä ja itsetutkiskelua

Onkohan nyt tullut aika luopua eräästä suurimmasta unelmastani. Tarkoitan vaihto-opiskelua ulkomailla. Vaikka minut on jo hyväksytty Erasmus+ vaihtoon Oslon yliopistoon ja olen ottanut opiskelupaikan vastaan, on vaihto käymässä mahdottomaksi. Olen liian vanha saamaan opiskelija-asuntoa sikäläisistä ylioppilaskylistä ja kyllä se tuo Covid-19 aiheuttaa omat kiemuransa näihin "nimismiehen kiharoihin". Ymmärrän, että opiskelijat halutaan asuttaa turvallisesti ja väljästi, eikä nuorillekaan vaihto-opiskelijoille niin ollen voida taata opiskelija-asuntoa. Olen siis liian vanha, kun olen vanhempi kuin 35, joka on yläikäraja sikäläiseen opiskelija-asuntoon. 

Nyt leikin vähän ajatuksilla. Tämä seuraava kuuluu siis sarjaan 'Jos lehmällä olisi pyörät, se olisi maitoauto'. Täytin 35 vuotta maaliskuussa 1997. Ehkä en olisi silloin ollut tarpeeksi rohkea lähtemään vaihtoon. Ainakin minulla olisi ollut pari suunnattoman suurta ja kotoperäistä kivijärkälettä käännettävänäni - nimittäin isäni ja silloin suhteellisen tuore aviomieheni. Olen aika varma, että isäni olisi vedonnut mieheeni kotiin jäämisekseni. Jos olisin silloin lähtenyt, olisin menettänyt yhden elämäni merkittävimmän vuoden ja työskentelyn JYY:n hallituksessa. Jo pelkästään siitä saadut kokemukset ja verkostoituminen eivät olisi olleet mistään hinnasta vaihtamisen väärtejä edes ulkomailla opiskeluun. Polkupyörät ja rehtorin virka-auto olisivat saaneet lojua rauhassa tukkimassa Ilokiven ja Mattilanniemen inva-luiskia. Mitä olisin saanut aikaan Norjassa? En luultavasti mitään läheskään niin merkittävää kuin sain JYY:n kautta, avulla ja innostamana. Vuoden 1997 reaalimaailmassa ehkä muutenkin paukutin ihmisten päitä silkkihansikkaaseen kätketyllä isolla esteettömyyslekalla. Siis tähän tietoon ja tällä kokemuksella olin silloin täydellisesti omalla paikallani hyödyttäen Jyväskylän ylioppilaskuntaa ja Jyväskylän yliopistoa. Paikalla, jonka omasta mielestäni täytin hyvin. 

Vielä en ole päättänyt ihan varmasti, luovunko vaihtopaikastani, mutta siltä se nyt alkaa näyttää. Silloin on mentävä, kun on menemisen aika, eikä junan perässä kannata jäädä roikkumaan. 

Koronasta, kielestä ja tulevaisuudesta

Onpa vaikea kirjoittaa, kun ei keksi mitään ja salasanat alkavat herjata. Sain kuitenkin idean tähän neljä vuotta sitten kirjoittamastani Facebook-postauksesta, jossa jaoin sen päiväisen blogipostaukseni. Pohdinpa siinäkin kirjoittamisen vaikeutta.

Yritän nyt jotakin naputella.

Minua ei rassaa eikä rievo tämä Korona-aika eristyksineen. On tässä ollut hyvätkin puolensa. Esimerkiksi vieraita ei käy eikä omaa osallistumattomuuttaan tarvitse perustella kenellekään mitenkään. Sielu lepää. Enemmän kuin Covid-19 koskaan, minua on haitannut taas nämä katutyöt. Lähitienoiden kevyen liikenteen väylät on taas tänä kesänä revitty auki niin, ettei sähköpyörätuolilla voi mennä asioille. Frank IV on ollut palveluksessani kolmisen vuotta, mutta sen matkamittariin ei ole koko aikana kertynyt kuin vaivaiset 371 kilometriä, joista tänä kesänä vain viisi (5). Ne ovat muodostuneet siitä, että fysioterapiani on siirtynyt yliopistonkadulle ja sieltä on vain kilometri sinne missä käyn lymfaterapiassa. Kun käyn samana päivänä molemmissa paikoissa, ajan sen välin sähkärillä. Noin lyhyttä matkaa varten en kehtaa invataksia tilata, vaikka en ole vieläkään täysin 'sinut' tuon käytössäni olevan kuusipyöräisen kanssa. No, jospa saan vielä ensi kesän, niin sitten voi ajella ja käydä asioilla.

Tämä kesä on muuten mennyt ohi lähes huomaamatta ja melkein mitään tekemättä. Tosin nyt olen lupautunut auttamaan kielen korjaajana yhdessä kirjoitushankkeessa, josta tulee kaiken kaikkiaan hieno. Mutta se ei missään nimessä ole eikä tule olemaan minun ansiotani. Olen kuitenkin iloinen, että Jorma Soini luottaa minuun niin paljon, että on uskonut minulle näin suuren tehtävän. 

Tämä ratkaisi melko pitkälle tulevan syksyni ja ehkä myös kevään, kun Oslon yliopistoon vaihtoon pääsy on tässä tautitilanteessa erittäin epävarmaa. Vaihdon pitäisi ratketa viimeistään lokakuussa, koska 1.11. päättyy Oslon yliopiston hakuaika. Jos vaihtoon pääsen, alkaakin järkyttävän hirveä härdelli, mutta mitään en voi tässä epävarmassa tilanteessa vielä tehdä. Vaihtoni hyväksi voin tällä hetkellä vain opiskella norjaa Duolingolla.

Kiitos.

No nyt on tämä toinen jakso täällä VerveElo Alvarissa lähellä päättymistään. Huomenna menen siis takaisin kotiin ja takaisin omaan elämääni. Tosin se on suuresti muuttunut, siitä mitä se oli vielä pari kuukautta sitten. Eikä se nytkään mene niin kuin olisin - tai olisimme - halunneet. Sosiaalityöntekijä on vaihtunut ja palvelupäätös on tehty vain toukokuun loppuun.

Olen viihtynyt täällä omassa rauhassani ja omien ajatusteni kanssa. Jos minulla olisi kosolti ylimääräistä maista mammonaa, tulisinkin tänne muutamia kertoja vuodessa juuri lukemaan ja kirjoittamaan. Hyväksi käyttäisin tätä paikkaa niin kuin taiteilijaresidenssiä. Niin kiitollinen olen kaikesta täällä kokemastani niin henkilökunnalle kuin asukkaillekin.

Pitäkää hyvästä hengestänne kiinni. Voikaa voimalla ja paremmin kuin muut yhteensä. Hyvää kevättä ja iloista pääsiäistä. Kiitos,

Ei tänne ole häviämään tultu

Elämässä on joskus ihan turha suunnitella - ainakin minun. Nytkin kirjoitan tätä palveluasumisyksikössä, jonne tulin tänään vähäksi aikaa asumaan. Olosuhteiden käännettyä anuskasvonsa. Minusta ei siis tule kirjallisuusterapiaohjaajaa niin kuin vielä viikko sitten luulin, haaveilin, halusin ja suunnittelin. No "halutahan aina saa" onkin sanonta, jota sydämeni pohjasta inhoan. Mutta nämä kortit nyt tuli tässä jaossa käteen ja näillä on yritettävä pelata niin ettei kaikki mene.

Sen minä olen elämässäni itsestäni tunnistanut, että tästäkin lievästi sanottuna epäkivasta tilanteesta voi olla jotakin hyödyllistä opittavaa, eikä tänne päätyminen ollut välttämättä joutumista, vaan saamista ja mahdollisuuksia. Nyt minulla on ainakin aikaa lukea ja kirjoittaa. Tuo toinen blogini tulee kasvamaan kahdella kirja-arviolla.

Mutta juuri nyt aion ensin opiskella hiukan norjaa ja sitten tasata hieman univelkojani. Edellyttäen tietysti, että saan nukuttua. Hyvä tyyny olisi nyt arvossaan.

Kyllä minä pärjään, kun päätän niin.

Vuodesta 2019

Tänä vuonna on ryhdistäydyttävä tämän blogin - ja myös sen toisen blogin - kanssa. Viime vuonna vain yksi postaus. Sen huonommin ei kai voi mennä.

Nyt, kun on vaihtunut vuosi ja vuosikymmen luon silmäyksen vuoteen 2019. Vuoden alkupuoli meni enemmäkseen lorvaillessa. Yhtäkään opintopistettä saati muuta mitattavaa en saanut aikaan koko vuonna.

Toukokuussa sentään ryhdistäydyin sen verran, että hakeuduin CP-liiton ikääntyneiden vertaisviikonloppuun Lahden kuntoutuskeskukseen. Se viikonloppu oli erittäin hyvä veto. Viikonlopun teemana oli kipu ja sain vertaistukea tuohon kipeän niskani kestämiseen. Viikonlopun jälkeen jäin suoraan aikuisen vaativalle lääkinnälliselle moniammatilliselle neurologiselle yksilökuntoutukselle, joka oli minun kannaltani yhtä tyhjän kanssa. Muuta hyötyä siitä ei ollut, kuin psykologi, joka kaikista edellisistä kuntoutusjaksoista poiketen ei ollut mikään totaalisesti sahanjauhonsa urealla kastellut urvelo, vaan tällä oli järkeä enemmän kuin omia oletuksia. No, olihan se sentään jotakin. Vaan siltikin päätin, että ei koskaan enää! Jos haluan kotoa pois, lähden ulkomaan lomalle.

Heinäkuussa kävin Jyväskylän kesän päätöskonsertissa kuuntelemassa Ritva Oksasta. Heinäkuussa oli myös yhdet sukujuhlat. Sai syödä hyvin kauniissa Jyväskylän harjun maisemassa Vesilinnassa.

Syyskuussa kaivauduin taas ulos kolostani erääseen kirjallisuustapahtumaan. Oli kiva nähdä remontoitu kaupunginkirjasto.

Lokakuussa Jyväskylässä oli kansainvälisen CP-päivän tiimoilta ikääntyneiden toimintakykyä käsittelevä tapahtuma. Tiedostan hyvin olevani ikäloppu. Piti pyörtää pyhä päätös ja käyttää yksi kuljetusmatka.

Lokakuun varsinainen tähtitapahtuma oli ystäväni Marja Korhosen kolmannen kirjan julkistamiskonsertti Saarijärven kirkossa. http://kirjallisestikiitos.blogspot.com/2019/10/karhunpesassa-on-vanhannaikaista.html. Kiitos, Marja, vielä kerran.

Kolmas lokakuusta mainittava asia on se, että valitukseni Jyväskylän vammaispalvelujen tekemästä kielteisestä henkilökohtaisen avun päätöksestä koskien vaihto-opiskelua Oslon yliopistossa meni läpi toivomallani tavalla. Turusta tulee hyviä lakimiehiä. Kiitos Jukka Kumpuvuori. Enää pitäisi vaan löytää riittävästi motivaatiota vaihtoon hakeutumiselle ja haettava uudestaan sekä vaihtopaikkaa että henkilökohtaista apua.

Marraskuussa voitin Savo volleyn kaulaliinan pelaajien nimikirjoituksilla kirjoittamalla sykähdyttävimmän savomuiston. Se lämmittää myös henkisesti. Muuten seurasin lentopalloa Ruutu + kautta, Muuten marraskuu ja joulukuu menivätkin sitten omalla painollaan.

Vuoden aikana en juuri rikastunut rahassa mitattavalla tavalla, onnistunut pudottamaan painoani tai parantanut elintapojani liikunnallisesti. Olen siis edelleenkin oma, normaalihirveä itseni.