Opin selkäsaunassa nokkosvastat?

Tänään tuli postin mukana Jyväskylän yliopistolta kirje. Kirjeessä ilmoitettiin, että minut on siirretty passiivirekisteriin. Kirjeessä minua huvitti melkoisesti tietty uhkaus, joka liittyi passiivirekisteriin siirtämisen merkitykseen. Laitan siitä tähän suoran lainaksen: "Passivointi tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että Jyväskylän yliopiston tietokoneiden ja verkon käyttöoikeus, käyttäjätunnus lakkaa, ellei HOPS ole hyväksytty ja ilmoittautuminen hoidettu 15.9.2013 mennessä." No en minä kyllä ole Jyväskylän yliopiston tietokoneita ennenkään käyttänyt, ja käyttäjätunnus ja yliopiston sähköpostiosoite menivät jo syksyllä 2011. Joten ei siitä passivoitumisesta kovin suurta tappiota nyt enää tule. 

Mitähän muuta tuosta kirjeestä pitäisi ajatella? Haluaako Jyväskylän yliopisto, että minä valmistun filosofian maisteriksi lähes hinnalla millä hyvänsä ja siitä huolimatta työllistynkö vai en? Onko yliopiston valtionosuuskiima se kaikkein tärkein juttu vai mitä järkeä on tunkea vanhaa ihmistä tutkintoputkeen? Sanokaa mitä sanotte, mutta 51-vuotias opiskelija on yliopistolla vanha. Toisaalta jo 24 vuotta sitten syntynyt ajatus kirjallisuuden gradusta on alkanut uudestaan kutkuttaa ja toisaalta juuri tänään umpeutui yksi hakuaika. En siis ala opiskella teologiaa. Voisin kai siis aivan kätevästi vaihtaa kirjallisuuden pääaineekseni ja tehdä gradun kirjallisuuden vammaiskuvista. Eri asia on, kiinnostaako se tarpeeksi sekä tiedeyhteisöä että minua. Luultavasti yliopisto ei näyttäisi sille intopiukeana vihreätä valoa.

Alun alkaen lähdin opiskelemaan kirjallisuustiedettä sillä ajatuksella, että kun luen muutenkin, niin yhtä hyvin voisin hyödyntää lukemani. Vaikka myöhemmin kirjallisuustiede alkoi tieteenä tuntua suorastaan tekotieteelliseltä paskalta, voisin yrittää löytää tuon nuoruuteni ja opiskeluni alkuaikojen innostuksen ja antaa itselleni luvan nauttia kirjallisuudesta. Tosin yliopistoahan siihen kirjallisuudesta nauttimiseen ei välttämättä tarvita muuten kuin siten, että maisteritutkinto antaisi nautinnolle legitimiteetin. Voisihan tuota siis kokeilla, kun ei se ota eikä annakaan. Lopuksi laitan tähän linkin tuonne vanhaan blogiini:
http://norsurullatuolissa.blogspot.fi/2011/10/muistokirjoitus-kayttajatunnukselle.html

Pössis kaustislaisittain!

No nyt se on sitten koettu nimittäin SE eka kerta Kaustisella pelimannina. Vaikka miten mielelläni laittaisin tuon pelimannin lainausmerkkeihin, niin soitinhan minä siellä eilen ja omaräpeltämiä omituisuuksiani soitinkin. Tunne oli jokseenkin erilainen verrattuna aikaisempiin kertoihin Kaustisella, jolloin olen ollut joko mieheni huoltaja/roudari tai sitten puhtaasti saavana osapuolena musiikin kuluttaja-nautiskelijana.

Mitä siitä, vaikka keikka kestikin vain vajaat 10 minuuttia. Siinäkin ajassa ehdin sekä onnistua että epäonnistua. Onnistua sikäli, että yleisö tuntui pitävän, mutta epäonnistua sikäli, että onnistuin soittamaan jokaisen kappaleeni niin päin honkia kuin olla ja taitaa. Onneksi soitin omia kappaleitani, joita kukaan muu kuin mieheni ei ollut kuullut aikaisemmin, enkä toisaalta häkeltynyt eikä suustani livahtanut yhtään "äschää" eikä "eikua".

No, kesä ilman Kaustista on kuin vene ilman tappia! Toivottavasti ensi kesänä pääsen uudelleen.