Nyt päättyvä vuosi 2021 ei ollut täydellisen hyvä eikä täydellisen huono. Tämä vuosi alkoi negatiivisesti, ja vaikka tämän vuoden alku oli kirjoitettu jo vuonna 2020, ei se voinut vaientaa sisältäni Mika Waltarin säkeitä: "Kun kaikki minussa huutaa, miten olisi voinut olla ja ohitseni kiitävät tyhjinä elämän ruhtinasyöt." Tämähän tarkoittaa sitä, että en aloittanut vaihto-opiskeluani Oslon yliopistossa 4. tammikuuta. Siinä mielessä Covid-19 oli pelastus, että kun opiskelut ulkomailla olisivat kuitenkin peruuntuneet, ei niiden suunnitelmien vihtaan meneminen oman "eltaantumiseni" vuoksi, jaksanut kauaakaan ottaa koteloon.
Elokuuhun saakka toimin erään ystäväni blogin kielenkorjaajana. Se oli toisaalta hauskaa ja mielenkiintoista toisaalta taas välillä hiukan raskasta.
Vaihto-opiskeluun ja Oslossa asumiseen tarkoitetut säästöt solahtivat suorastaan ihanteellisesti juuri sopivan kokoiseen rahan reikään, kun Jyväskylän kesäyliopiston ja Suomen kirjallisuusterapiayhdistys ry:n kurssi Kirjallisuusterapia ammatillisen ja henkilökohtaisen kasvun menetelmänä alkoi maaliskuussa. Suorastaan rakastuin kirjallisuusterapiaan ja zoomiin. Sain siitä oikein kauniin todistuksen Kurssin lisäksi myös avustukset perusasioissa siis niissä, jotka jäivät Maslowilta tarpeiksi noteeraamatta, sujuivat kuin ajatus. Kiitos Aksonin.
Mutta niinhän siinä kävi, että itku pitkästä ilosta. Olisin päässyt syksyllä alkaneeseen kirjallisuusterapian jatkokoulutukseen, josta olisin voinut valmistua kirjallisuusterapiaohjaajaksi. Mutta, kun ei. Sillä kurssilla olisi ollut enimmäkseen lähiopetusta ja pitkiä viikonloppuja. Yliopiston jossakin invavessassa oli aikanaan minua varten hankittu kattonostin, jota ei enää löytynytkään mistään eikä uutta nostolaitetta suostuttu hankkimaan yhteenkään invavessaan. Jyväskylän yliopisto on osoittanut olevansa suorastaan vammaisvihamielinen. Lähetinkin syyskuussa tutkinnosta luopumisilmoitukseni, ja nyt yritän opetella olemaan pelkkä täysin turha ja tarpeeton eläkeläinen. Tähän astisesta elämästäni yli puolet on kulunut Jyväskylän yliopistolla.
Bloggaus on jäänyt aika vähälle. Mutta olen alkanut kirjoittaa päiväkirjaa käsin.
Vuodella 2021 oli aika surullinen loppu, kun rakas ystäväni, lausuntataiteilija ja näkövammaisten äänikirjojen lukija Karl-Ivar 'Kilu' Seire nukkui pois ennen joulua. Onneksi hänen ja hänen vaimonsa joulukortti tuli juuri tänään samana päivänä, kun Kilu siunattiin haudan lepoon.
Toivon todella parempaa uutta vuotta 2022. Yritän oppia kirjoittamaan tuon vuosiluvun.
