Kun vuosi vaihtuu jälleen toiseen

On aika katsoa taakse.

Vuosi 2017 alkoi ihanalla puolispontaanilla taidenäyttelymatkalla Heinolaan. Heinolan kirjastossa oli tammikuussa esillä Merituuli Laihon maalauksia. Oli ihana tavata Meku vuosikymmenten jälkeen. Otaksun röyhkeästi, että tunne oli molemmin puolinen. Kristian oli kuskina niin kuin monesti ennenkin. Näyttelyn jälkeen nautimme hyvää kiinalaista ruokaa.

Helmikuussa aloitti uusi henkilökohtainen avustaja. Se olikin melkoinen helpotus, vaikka käytänkin avustajaa lähes pelkästään huushollihommiin. Puhdas koti kerran viikossa on ihan kiva asia.

Maaliskuussa tapahtuikin sitten kaksi hyvin merkittävää asiaa. En osaa sanoa, kumpi niistä on merkittävämpi. Kuitenkin ne tapahtuivat peräkkäisinä päivinä. 26. päivä oli Jyväskylän kirjamessut, ja ne osoittautuivat suorastaan kohtalokkaaksi vuosia kesken olleelle kirjan kirjoittamisprojektilleni. Minulta kysyttiin päin naamaa: "Oletko lukija vai kirjoittaja." Löysin kustantajan, joka vieläkin uskoo käsikirjoitukseeni. Kyllä maailmassa on outoja ihmisiä.
Se toinen hyvä ja tärkeä asia on keltainen olento, joka tassutteli ovestamme seuraavana päivänä. Opaskoira Camry oli tullut taloon. Camryn tulo oli suunnaton helpotus etenkin miehelleni.

Huhtikuussa oli kuntavaalit. Ne olivat ehdottomasti viimeiset vaalit, joissa olen koskaan ehdokkaana. Samoin huhtikuussa ajoin viimeisen vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelumatkani. Se on mahdollista, koska voin tehdä kaikkea haluamaani kotoa käsin, eikä mikään laki pakota vammaisia käyttämään vammaispalveluita.

Toukokuu meni kirjoittaessa. En saanut haluamaani lautamiespaikkaa.

Kesäkuussa minä, mieheni ja veljeni olimme katsomassa lentopallon maailmanliigan pelejä Hartwall-areenalla Helsingissä.

Heinäkuun alussa oli tehostettu fysioterapia jakso. Koko kesä oli niin kylmä ja sateinen, ettei jyväsjärven ympäri ajosta tullut tänä kesänä mitään. Heinäkuussa emme myöskään käyneet tapamme mukaan Kaustisella. Siitä viikosta tulikin todellinen lomaviikko, kun sekä henkilökohtainen avustaja, fysioterapeutti ja lymfaterapeutti olivat yhtä aikaa lomalla. Viikkoon ei ollut minkäänlaisia velvollisuuksia.

Elokuussa oli aika tavallista arkea, joka kului lähinnä lukiessa ja kirjoittaessa. Poistin poliittisen Facebook-sivuni, koska en ole enää poliittinen henkilö.

Syyskuun kohokohta oli vammaisoikeuksien ajokortti luento, jota olin kuuntelemassa. En vielä luopunut tutkinnon suoritusoikeuksistani, vaikka yliopiston rehtoriksi valittiinkin minua nuorempi henkilö. Syyskuun lopulla tuli hallinto-oikeudesta hylkäävä päätös. Joku muu olisi jo luovuttanut, mutta minä toivon jonkun nuoren vaikeavammaisen pääsevän joskus kansainväliseen opiskelijavaihtoon. Vain siksi suostuin valittamaan vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lokakuu oli nimensä mukainen.

Samoin taisi olla marraskuukin. Kirjoittamista lukuun ottamatta mitään mainittavaa ei tapahtunut.

Joulukuussa oli sentään joulu, mutta ei muuta. Pari kertaa kävin jouluostoksilla. Yritin lukea tuota kirjapinoa matalammaksi, mutta en onnistunut siinä kovinkaan hyvin.

Jouluna

En ole moneen vuoteen kirjoittanut joulupostausta, koska en ole jaksanut avata tietokonetta. Nyt ajattelin kuitenkin sellaisen pitkästä aikaa kirjoittaa. Olkoon sinun joulusi hyvä ja onnellinen - oman näköisesi.

Minun jouluaattooni kuuluu joulurauhan julistuksen kuuleminen ja haudalla käynti. Joulukuusta meillä ei ole nykyään edes parvekkeella, mutta tonttuja on sitäkin enemmän. Syömme tavallisesti hyvin ja pitkään, mutta tänä vuonna ei jouluaattona ole ollut oikein nälkä. Mistähän sekin nyt johtuu? Taas tuli mukavia joululahjoja. Sain mm. joulupäivän välttämättömyyden eli kirjan. Ilman kirjaa ja keltaista jaffaa ei joulupäivä onnistu. Kirja on tärkeämpää kuin suklaa, joka sekin tietysti on melko tärkeä osa jouluani.

Lopuksi jouluisia kuvia joululta 2017.

Tämmöinen tiistai

Olipa päivä. Takana huonosti nukuttu yö. (Onneksi yölukemisena oleva kirja loppuu tänään ja keinutuolikopla karkaa ulkomaille.)

Aamupäivällä lymfaa sähköpyörätuolissa istuen. Sitä ennen nahkatakkini katosi ja jouduin lähtemään ilman takkia. Takki onneksi löytyi kotiin palattua toisesta naulakosta.

Enpä ole syönyt muuta kuin jäätelöä ja perunapiirakan. Ei muka ehdi ja pakastimeen täytyy tehdä tilaa mustia viinimarjoja varten, joita huomenna tulee 5 kg. Ei, me emme tee niistä mehua, kun minä syön ne jugurtissa ilman sokeria.

Uusi Facebook-kaveri Oscar suorastaan haastoi pohtimaan sanaa vammainen. Se on mielestäni aivan hyvä sana. Se on muuten huomattavasti arvoneutraalimpi sana suomeksi kuin englanniksi tai vaikka norjaksi. Suomen kielessä vammaiset eivät ole epä-jotakin. (invalid = epäkelpo, disabled = kykenemätön)

Sain lisäksi kivaa sähköpostia, vaikka se ei tule päästämään helpolla.

Lepoa omalla paikallaan

Koska sekä fysioterapeuttini ja henkilökohtainen avustajani olivat viime viikolla lomalla ja lymfaterapianikin peruuntui, koin itsekin olevani täysin irti kaikesta, vaikka en poistunut kodistani mihinkään. Kukaan ylimääräinen ei käynyt eikä minun tarvinnut mennä yhtään mihinkään edes sähkärillä. Ei haitannut sekään, että emme olleet tänäkään vuonna Kaustisella. Ehtiihän sitä, ja jos ei ehdi, niin haitanneeko tuo.

Täydellinen loma ja sen suoma vapaus oli todella ihanaa. Koko viikko oli ikään kuin tiedostamatonta meditaatiota. Suorastaan hemmottelin itseäni kiireettömyydellä ja joutilaisuudella. Oli kuin olisin saanut itselleni lahjan.

Mutta heti, kun mietin, että tuon kaltainen loma pitää pitää ensi vuonnakin, siitä tuleekin vaatimus. Ensi kesänä tällaisen samanlaisen loman suunnittelu saattaisi kääntyä suorittamiseksi, ja sitten se oletettu ja haluttu täydellinen henkinen vapaus olisikin kadonnut liikaan yrittämiseen.

Tyydynkin siis toiveeseen, että saisin ensi vuonnakin tyhjän viikon, joka voisi täyttyä rauhallisuudella ja levollisuudella. Muuta ei kannata pyytää saati suunnitella, vaikka saatankin sortua raivaamaan kalenteriani.

Se oli sitten sen lorinan loppu

Kuinka suorastaan vastakkaiset tunnelmat ovatkaan tämän ja edellisen postaukseni välillä,

20 vuotta kestänyt poliittinen urani, jos sitä koskaan olikaan, päättyi eilen Jyväskylän uuden kaupunginvaltuuston kokouksen luottamustoimien jakoon. En ole 1.10. alkaen enää käräjäoikeuden lautamies. Halua minulla olisi ollut. Olihan lautamiehen tehtävä se ainoa syy, jonka vuoksi lähdin kuntavaaliehdokkaaksi tämän kevään vaaleihin ja nyt mahdollisesta herastuomarin arvonimestä jäi puuttumaan kaksi vuotta. Ikää minulla olisi ollut jäljellä vielä 10 vuotta ennen kuin olisin joutunut lain mukaan siirtymään syrjään.

Kyllä. Minua suoraan sanottuna vituttaa. Kyllä. Olen vanha, ruma, lihava, huonoryhtinen, rahan ahne, vammainen vittusaatanapaskiainen. Olisin tarvinnut ne istuntopalkkiot silkkaan elämiseen. Tässä on kyse rahasta myös sen vuoksi, että kokoomuksen nylkemä ehdokasmaksu 230 euroa oli 21,2 % minun yhden kuukauden tuloistani. Tuon 230 euron loven paikkaamiseen olisin tarvinnut lähes neljän lyhyen käräjäpäivän istuntopalkkiot tai vaihtoehtoisesti kahden ja puolen pidemmän päivän istuntopalkkiot.

Tämä on jo toinen kerta, kun kokoomus on syrjäyttänyt minut jostakin luottamustehtävästä vain silkan vaihtelun vuoksi. Edellinen kerta oli vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalilautakuntapaikkojen jaossa. Silloinkin olisin pystynyt hoitamaan homman ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa tusinatavis.

Eroan kokoomuksesta viimeistään 30.9., kun lautamieskauteni päättyy. Tukehtukaa rakkaat puoluetoverit siis skumppaanne. Se tulee aivan samanvärisenä negatiivisessa janossa ulos kuin sitä kaksin käsin janoisina kurkkuunne kaadatte.

Kiitos

Kaunis kiitos minulle osoittamastanne luottamuksesta kuntavaaleissa 2017. Jokainen saamani ääni on tärkeä. Kiitän myös muita ehdokkaita hienosta kampanjasta. Valitettavasti äänimääräni ei riittänyt valtuustopaikkaan enkä ole näillä näkymin saamassa jäsenyyttä tai varajäsenyyttä missään lautakunnassakaan.

Onnittelen kaikkia valtuustoon valittuja ympäri Suomen. Jyväskylä on päässyt valtakunnalliseksi puheen aiheeksi vihreiden kunnioitusta ansaitsevan vaalivoiton vuoksi. Onnea siitä.

Kaikkien valtuustoon valittujen on nyt kaikissa puolueissa pakko tehdä hyvää työtä. Te olette sen velkaa äänestäjillenne, koska he ovat luottaneet teihin. Hyvä työ tehdään yhdessä, harkiten ja riitelemättä. Riitelystä ei tule muuta kuin huonoa julkisuutta.

Työ jatkuu - esteettömyys edellä. Voijaan voimalla vaalien välillä. Kiitos vielä kerran.

Ennakkoäänestyksestä

Kuntavaalien 2017 ennakkoäänestys alkoi eilen.
Äänestä minua, vaikka jo tänään.
Olen ehdokkaana Jyväskylässä.
Numeroni on 15 ja puolueeni on Kokoomus.

Ei mulla muuta asiaa nyt ollutkaan.

On taas opaskoiran elämää

Tänään oli iloinen päivä. Opaskoira Camry tuli luoksemme ja ehkä siitä tulee Karille uusi opas, lähinäkö, nelivetoroudari tai mitä "tehtävänimikkeitä" Kari sille mahtaa kehitelläkään.

Camry eli Juht Ralf on vaalea, noin 3-vuotias, labradorinnoutaja uros, joka on hyvin rauhallinen, kiltti ja ihana. Se on myös hyvin seurallinen, kun se hakeutuu sinne, missä me olemme. Tullessaan sillä oli mukanaan oikein kunnon "äitiyspakkaus", jossa oli kaikkea, mitä koiran hoidossa tarvitaan. Camry on muuten meidän perheestä ainoa, jolla on voimassa oleva passi. (Nyt matkalle lähtö on vain meidän ihmisten passeista kiinni.)

Hyvin tuo Camry tuntuu viihtyvän meillä. Ainakin se levitti Nopan perintölelut pitkin lattiaa. Saa nähdä, mitä kohta tapahtuu, kun lähdemme nukkumaan. Se jännittää minua vähän.

Juuri nyt tuntuu, että kaikki on niin kuin pitääkin.

Esteettömyydestä ja kevyen liikenteen väylistä

Olen maininnut vaalitavoitteekseni myös esteettömien kevyen liikenteen väylien lisäämisen. Kevyen liikenteen väylä verkosto on Jyväskylässä melko kattava, mutta siinäkin on parantamisen varaa. Olisihan se hyvä, jos polkupyörällä pääsisi kaikkiin Jyväskylän kaupunginosiin myös Tikkakoskelle - sähköpyörätuolilla ajamisesta tietysti puhumattakaan.

Esteettömyyden näkökulmasta kevyen liikenteen väylät ovat mielenkiintoinen pohdinnan aihe. Niissä nimittäin yhdistyy ainakin kaksi esteettömyystekijää: liikkuminen ja liikunta.

On tutkittu, että polkupyörällä voi liikenneruuhkassa edetä jopa nopeammin kuin autolla. Vaikka minulla ei ole polkupyöräilystä omakohtaista kokemusta, uskon työmatkapyöräilijöiden valinneen polkupyörän auton asemasta pitkälti juuri tästä syystä. Edullisuudessaan polkupyöräily on myös opiskelijoiden suosiossa. Ollessani eräässä esteettömyyttä käsittelevässä seminaarissa kuulin, että kevyen liikenteen väylät ovat ylivoimaisesti eniten käytetty liikuntapaikka. Ovathan talot rakennettu katujen varsille ja siten pääsy kevyen liikenteen väylälle kävelemään, hölkkäämään, pyöräilemään tai sähköpyörätuolilla ajamaan on ainakin lumettomaan aikaan lähes kaikille suhteellisen helppoa.

Kevyen liikenteen väylien kunnossa pitoon kaikkina vuodenaikoina tulee kuitenkin panostaa huomattavasti enemmän kuin nyt. Niiden liukkautta pitää torjua enemmän auraamalla ja hiekoittamalla, koska liukkaudesta johtuvista kaatumisista koituu yhteiskunnalle paljon kunnossapidolla vältettävissä olevia kuluja siitä huolimatta, vastaako sotesta Jyväskylän kaupunki tai Keski-Suomen maakunta.

Mikä onkaan sen ihanampaa kuin kulkea kauniina kesäpäivänä kaikessa rauhassa, ilman tilivelvollisuutta, odottelua ja aikatauluja, omalla luvalla niin paljon kuin haluaa ja minne saakka akut ikinä kestävätkään. Siinä vapaudessa on ainakin sähköpyörätuolin käyttäjän taivas.

Minäkin olen ehdolla kuntavaaleissa 2017

Olen ehdokkaana kuntavaaleissa 2017. Tämä on siis ensimmäinen vaalikirjoitukseni.

Mietin ehdokkuuttani näihin vaaleihin todella pitkään. Ennen ehdokassitoumuksen kirjoittamista päätin vuorotellen lähteä ja vuorotellen kieltäydyin ehdokkuudesta erittäin pontevasti. Vaikka olenkin vuorotellen epäröinyt ja arponut ehdokkuudella, on puolue ollut jälleen varma. Minä olen kokoomuslainen ja minun puolueeni on kokoomus.

Lopullinen syy ehdokkuudelleni on se, että meidän vammaisten on nyt oltava vielä enemmän päättävissä pöydissä, kuin ennen. On nimittäin olemassa vaara, että vammaiset jäävät pois kuntapäättäjien mielestä vuonna 2019, kun sote-uudistus tulee ja vammaispalvelutkin siirtyvät kunnilta - siis kuntapäättäjien silmistä - maakunnille. Siihen saakka sote ja vammaispalvelut ovat kuntien järjestämisvastuulla ja meitä tarvitaan elävinä muistitikkuina.

Kova tosiasia kuitenkin on, ettemme me vammaiset katoa mihinkään kesken valtuustokauden. Vammaiset ja esteettömyyden vaatimukset tulevat aina pysymään!

Mitä se esteettömyys sitten merkitsee?

Lyhyesti voisin sanoa esteettömyyden olevan sekä rakenteissa että asenteissa näkyvää yhdenvertaisuutta niin vammaisilla keskenään mutta myös vammaisten ja muiden ihmisten välillä.

Pidemmän kaavan mukaan ja eriteltynä esteettömyys merkitsee:

• esteettömiä rakennuksia sekä asuntoja että julkisia tiloja
• esteetöntä kevyen liikenteen väyläverkostoa ja sen kunnossapitoa
• saavutettavaa, monikanavaista ja itsenäisesti vastaanotettavaa viestintää
• esteetöntä varhaiskasvatuksesta ja koulutusta kaikilla koulutusasteilla
• esteettömiä työpaikkoja 
• esteetöntä kulttuuria sekä toimintamahdollisuuksia kulttuurin tuottajina että kulttuurin kuluttajia
• esteettömiä kirjastopalveluja 
• esteettömiä liikuntamahdollisuuksia sekä esteetöntä mahdollisuutta osallistua urheilutapahtumiin myös katsojana.

Tässä on mielestäni kylliksi perusteita olla ehdolla kuntavaaleissa 2017.

Pirskahtelua Heinolan kaupunginkirjastossa

Tämä vuosi 2017 alkoi hyvin. Kävin Heinolan kaupunginkirjastossa, jossa oli ystäväni Meri-Tuuli Laihon taidenäyttely. Jos lukijani asut siellä päin, niin tuo näyttely on auki 14. tammikuuta 2017 saakka. Siis enhän minä sinne yksin mennyt. Kari oli toki mukana, kuin myös luottokuljettajamme Kristian. Invataksillahan sinne mentiin ja tulihan se jonkun mittapuun mukaan aika kalliiksikin, mutta sen elämä on opettanut, että rahaa on siihen mitä tarvitaan.

Meri-Tuuli Laihon näyttelyn nimi on "Monta tarinaa". Se koostuu pienehköistä akryylimaalauksista. Pääasiassa ne ovat henkilökuvia, mutta on joukossa jokunen luontokuvakin. Maalausten värimaailma on värikäs, räiskyvä ja ehkä epätodellinenkin. Jos nuo maalaukset olisivat viiniä tulisi sana "pirskahteleva" kielen päälle. Koska minulla on ilo tuntea taiteilija, korvautuvat kaikki laatusanat ilmauksella "Mekumainen".

Jokaisessa maalauksessa on runsaasti tilaa. On kuin kuvien hahmot odottaisivat jotain mukaansa tai seuraan siihen tilaan, johon Meku on heidät kuvannut. Kaikkiin maalauksiin mahtuisi nimittäin joku toinenkin elementti: ihminen, eläin tai esine. Eivät nuo maalaukset sitä kuitenkaan pakotetusti kaipaa tuosta odottavan toivovasta tunnelmasta huolimatta. Maalauksia ei ole nimetty ja tuo on luultavasti tarkoituksellistakin. Synnyttäähän se noista kuvista varmasti yhtä monta tarinaa kuin on niitä katsovaa silmäpariakin.

Minun silmäparini tuotti siitä tällaisen tarinan.