Onkohan nyt tullut aika luopua eräästä suurimmasta unelmastani. Tarkoitan vaihto-opiskelua ulkomailla. Vaikka minut on jo hyväksytty Erasmus+ vaihtoon Oslon yliopistoon ja olen ottanut opiskelupaikan vastaan, on vaihto käymässä mahdottomaksi. Olen liian vanha saamaan opiskelija-asuntoa sikäläisistä ylioppilaskylistä ja kyllä se tuo Covid-19 aiheuttaa omat kiemuransa näihin "nimismiehen kiharoihin". Ymmärrän, että opiskelijat halutaan asuttaa turvallisesti ja väljästi, eikä nuorillekaan vaihto-opiskelijoille niin ollen voida taata opiskelija-asuntoa. Olen siis liian vanha, kun olen vanhempi kuin 35, joka on yläikäraja sikäläiseen opiskelija-asuntoon.
Nyt leikin vähän ajatuksilla. Tämä seuraava kuuluu siis sarjaan 'Jos lehmällä olisi pyörät, se olisi maitoauto'. Täytin 35 vuotta maaliskuussa 1997. Ehkä en olisi silloin ollut tarpeeksi rohkea lähtemään vaihtoon. Ainakin minulla olisi ollut pari suunnattoman suurta ja kotoperäistä kivijärkälettä käännettävänäni - nimittäin isäni ja silloin suhteellisen tuore aviomieheni. Olen aika varma, että isäni olisi vedonnut mieheeni kotiin jäämisekseni. Jos olisin silloin lähtenyt, olisin menettänyt yhden elämäni merkittävimmän vuoden ja työskentelyn JYY:n hallituksessa. Jo pelkästään siitä saadut kokemukset ja verkostoituminen eivät olisi olleet mistään hinnasta vaihtamisen väärtejä edes ulkomailla opiskeluun. Polkupyörät ja rehtorin virka-auto olisivat saaneet lojua rauhassa tukkimassa Ilokiven ja Mattilanniemen inva-luiskia. Mitä olisin saanut aikaan Norjassa? En luultavasti mitään läheskään niin merkittävää kuin sain JYY:n kautta, avulla ja innostamana. Vuoden 1997 reaalimaailmassa ehkä muutenkin paukutin ihmisten päitä silkkihansikkaaseen kätketyllä isolla esteettömyyslekalla. Siis tähän tietoon ja tällä kokemuksella olin silloin täydellisesti omalla paikallani hyödyttäen Jyväskylän ylioppilaskuntaa ja Jyväskylän yliopistoa. Paikalla, jonka omasta mielestäni täytin hyvin.
Vielä en ole päättänyt ihan varmasti, luovunko vaihtopaikastani, mutta siltä se nyt alkaa näyttää. Silloin on mentävä, kun on menemisen aika, eikä junan perässä kannata jäädä roikkumaan.
