On vuoden 2020 viimeinen ilta. Uudet kalenterit odottavat seinälle ripustamistaan ja Helene Schjerfbeck vaihtuu Marc Chagalliin täällä työhuoneessa. Jotkut asiat sentään ovat pysyviä, kun opaskoirakalenterista seinälle nostetaan vuoden 2021 versio.
Näin vuoden viimeisenä päivänä on aika tehdä tilinpäätös kaikesta tänä vuonna tapahtuneesta tai ainakin siitä, millä on ollut jokin merkitys. Vuosi 2020 ei ollut mitenkään erityisen hyvä. Päinvastoin. Kaikki suunnitelmani kaatuivat kovalla ryminällä. Ei. Niiden kaatumiseen ei Covid-19 ollut mitenkään syyllinen. Itse asiassa tuo tautipiru oli melkeinpä parasta, mitä kaltaiseni ääri-introvertti voi toivoa. Eipähän tarvinnut osallistua mihinkään tai mennä kylään eikä keksiä perusteita sille, miksi en tule. Vieraitakaan ei onneksi käynyt oikeastaan ollenkaan. Villakoirat saivat hampaattomina kettuilla aivan rauhassa.
Mutta ne vihtaksilleen menneet suunnitelmat ja romahtaneet poutapilvikartanot. Tammikuussa osallistuin eräälle kirjallisuusterapian esittelyluennolle. Se oli niin mielenkiintoinen, että aloin suunnitella osallistuvani maaliskuussa järjestettävälle kirjallisuusterapian johdantokurssille, jonka jälkeen olisi ollut mahdollisuus hakeutua varsinaiseen kirjallisuusterapiakoulutukseen. Mutta sitten mieheni sairastui ja koko siihen astinen elämäni heitti aivan ympäriämpäri ja mukkelismakkelis päin kuohitun koirasnaudan takalistoa. jouduin turvautumaan niin ostopalveluina järjestettävään henkilökohtaiseen apuun kuin palveluasumiseenkin. Helmikuu ja maaliskuu menivät väli- ja määräaikaisilla vammaispalvelupäätöksillä kitkutellen. Eipä ollut puhettakaan mistään kirjallisuusterapiakoulutuksesta.
Onneksi sentään sain huhtikuusta alkaen vuoden loppuun voimassa olevan henkilökohtaisen avun päätöksen, jota jatkettiin samalle palveluntuottajalle vuoden 2021 loppuun saakka.
Keväällä hain ja pääsin vaihto-opiskeluun Oslon yliopistoon, jossa opiskeluni olisi alkanut ensi maanantaina eli 4. tammikuuta. Mutta kun ei ala. Norjalaisissa opiskelija-asunnoissa on nimittäin yläikäraja, eikä niitä ole tarkoitettu eläville fossiileille. Milloinkohan minun kannattaisi tilata itselleni tarpeeksi iso vitriini tuonne Jyväskylän yliopiston museoon. Täyttäisinpä ainakin yhden vajeen siitä kokoelmasta. Sieltähän puuttuu opiskelija.
Elokuun 21. päivä sain Jorma Soinilta pyynnön alkaa hänen bloginsa kielenkorjaajaksi. Tietenkin suostuin. Tuo 'Väärien valintojen asiantuntija' blogin kielenkorjaus tehtävä pelasti syksyni ja niin se tulee pelastamaan keväänikin. Jatkuuhan se ensi vuoden elokuuhun asti.
Lokakuun 23. päivä toinen esikuvani, kun toinen on Korhosen Marja, Laura Asunta lähetti mese-viestin ja ehdotuksen yhteisöviestinnän gradusta, josko alkaisin tutkia yliopistojen verkkoviestinnän saavutettavuutta. Suostuin vain siksi, että Laura pyysi. Aion kuitenkin noudattaa tässä kolmannessa gradussani Suvi Tuuli Leinosen loistavaa ohjetta parempi tehty kuin täydellinen. Täydellisyyteen pyrkiköön nuoremmat, sillä minun parasta ennen päiväykseni on jo ohi.
Norjan kieltä opiskelen edelleen ja nyt lopetan tämän kirjoittamisen, ettei hyvä opiskeluputki mene tänään poikki.
