Näin tänä iltana ennakkonäytöksen näytelmästä nimeltä B for Baby. Esitys oli todella koskettava niin, että kaikki sitä kuvaavat sanat tuntuvat ylimakeilta ja teennäisiltä. Tyydyn siis pohtimaan pelkästään omia kokemuksiani esityksestä.Tämä B for Baby ohitti täydellisesti kaikki suojaukseni. Minulle kävi samoin kuin parikymmentä vuotta sitten Jyväskylän Kesässä Tuva Korsströmin luennoidessa äitinsä Mirjam Irene Tuomisen novellista In Absurdum, jonka Korsströmin mielestä ymmärsin liian hyvin jopa suorastaan pelottavan hyvin. Saa nähdä millainen osa B for Babylla on elämässäni, kun kirjoitin In Absurdumista ja eräästä toisesta Mirjam Irene Tuomisen novellista kirjallisuuden kandimaturiteettini.
Löysin itseni taas tilanteesta, jossa olin liian auki, ja keskittyneenä ehkä jonkun muun katsojan mielestä täysin epäolennaisiin asioihin. Minä en nimittäin pystynyt ainakaan näin ensimmäisellä katsomiskerralla. ottamaan tuota näytelmää pelkästään teatteriesityksenä tai kuvitteellisena tekstinä.
Minä sijoitin koko ajan näytelmän todellisuuteen, jossa (kehitys)vammaisia todellakin käytetään hyväksi. Muistan kuulleeni jostakin, että suurimmassa osassa vammaisten seksuaalisista hyväksikäyttötapauksista tekijä on joku vammaista henkilöä lähellä oleva: kuten sukulainen, hoitaja/avustaja, terapeutti, invataksin kuljettaja tai joku muu henkilö, joka on jollakin tavalla auktoriteettiasemassa vammaiseen henkilöön nähden. Eikä tämä välttämättä koske ainoastaan kehitysvammaisia.
Nyt jollakin tavalla ymmärrän entisen liikunnanopettajani huolen siitä, onko minut ( 25 vuotta sitten jo) sterilisoitu, "kun sinua on niin helppo käyttää hyväksi". Yksinäisyys tekee haavoittuvaksi, ja jonkun toisen vammaisen kohdalla tuo opettajan huoli olisi saattanut olla aiheellinenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti