Terveisiä Norjasta! Tuli Riikan kanssa vietettyä hieno ja ikimuistoinen syntymäpäivä Oslossa. Kiitos Riikalle avusta ja matkaseurasta. Matka vaati aikamoisia ennakkojärjestelyjä "siirtymätaipaleineen" ja muine kommervenkkeineen. Oikeastaan ainoa alusta asti varma asia oli Riikan lupautuminen avustajaksi. Koko matka-ajatus lähti liikkeelle pienestä vitsistä, kun ajattelin julkisesti Facebookissa pitäisikö minun järjestää 50-vuotisjuhlat vai karkaisinko matkalle. Lähes ensimmäisessä kommentissa Riikka ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja ilmaiseksi avustajaksi ja, mainoslausetta lainatakseni, "siitä se sitten lähti".
Varasin matkan ja ostin matkaliput jo syyskuussa. Helmikuussa aloin sitten miettiä matkatavaroita ja sitä, miten pääsemme edes Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Loppujen lopuksi kävi ilmi, että Jyväskylästä klo 10:13 Helsinkiin lähtevässä junassa ei ole palveluja vammaisille eikä se siten ota pyörätuolia käyttävää matkustajaa kyytiin. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi matkustaa invataksilla Tampereelle ja matkustaa sieltä junalla Tikkurilaan ja eteenpäin lentoasemalle jälleen invataksilla.
Matkatavaroista meinasi tulla harmaita hiuksia nostolaitteen osalta, kun olin aluksi saanut sellaista tietoa että joutuisin maksamaan nostolaitteesta 180 euroa lenta kohti rahtikuluja. Onneksi nostolaitteeni kuitenkin kuljetettiin ilmaiseksi. Eipä noita nostolaitteita ole todellakaan suunniteltu matkustavan vammaisen tarpeisiin. Vaikka nostolaitteeni on kokoon taitettava, se on 40 kiloa painavana isona romiskona kaikkea muuta kuin miellyttävä matkatavara. Tuntui siis melko naurettavalta ajatukselta sen todistaminen välttämättömäksi apuvälineeksi. Nyt se sitten on hyvinkin sen näköinen, että se on ollut matkalla.
Oslossa koimme matkan aluksi joitakin yllätyksiä, jotka eivät olleet niin kovin miellyttäviä. Jouduimme tuon nostolaitteen ja matkalaukkujen vuoksi matkustamaan Gardemoen lentoasemalta hotelliin invataksilla. Invataksimatka, joka maksoi 2056 NOK, kulutti heti puolet alkuperäisistä matkavaroistani. Joten seuraavana päivänä piti käydä pankkiautomaatilla nostamassa rahaa.
Toinen yllätys oli, ettei hotellimme ollutkaan liikkumisesteetön, vaan jouduimme pyytämään jotakin henkilökuntaan kuuluvaa antamaan pyörätuoliluiskat eräälle sivuovelle aina, kun menimme ulos tai kun tulimme takaisin hotelliin. No, ainakin he tiesivät varmasti, olimmeko hotellissa vai emme.
Muutenkin Oslo on yllättävän liikkumisesteinen pääkaupunki. Jalkakäytävillä on paljon sadevesien poistouria ja jalkakäytävien reunakiveykset suojateiden kohdalla ovat hyvin erilaisia. Joistakin suojateistä ne puuttuvat kokonaan. En nähnytkään matkan aikana kuin yhden sähköpyörätuolilla liikkuvan henkilön. Myös moniin ostoskeskuksiin näytti olevan portaat, eikä esteetöntä kulkureittiä. Myös muut julkiset rakennukset vaikuttivat hyvinkin liikkumisesteisiltä.
Me kävimme sekä Nasjonalgallerietissa, joka on taidemuseo, että kulttuurihistoriallisessa museossa, jossa Edward Munckin Huudon näkeminen "livenä" kyllä kruunasi syntymäpäiväni. Kulttuurihistoriallisen museon invasisäänkäynti oli jopa salainen. Olisikohan johtunut turvallisuusseikoista? Siellä ajattelin lämmöllä suomalaisten museoiden esteettömyystyötä, jossa itsekin olen saanut olla mukana.
Mutta kuitenkin minä rakastan Norjaa sen liikkumisesteisyydestä huolimatta. Seuraavaan Norjan matkaan vaan menee varmasti aikaa. Kyllä se sen verran hankalaa ja kallista on. Äkkilähdöt eivät todellakaan ole vammaisia varten.
Kiitos, kun sain näin olla mukana matkallasi! On hienoa, että pääsit sille ja olet nauttinut siitä. Kuviakin oli kiva katsella. Itse olen ollut Norjassa vain yhden kerran kesällä 1957 ja silloinkin vain pohjoisessa. Mutta upea maa... Une.
VastaaPoista