Tuo lahjakirja ja juuri tämän hetken onnellisuus toivat mieleeni tämän seuraavan runon. Tästä runosta taas aina muistan erään sitä esittäneen iloisen karjalaismummun, jonka kanssa vuosia kävimme samassa työväenopiston lausuntataiteen ryhmässä. Tätä runoa lukiessani kuulen vieläkin hymyn Mirkku-mummun äänessä. Tuosta lausuntataiteen ryhmästä on jo ainakin 25 vuotta. Joten Mirkku-mummukin on varmasti jo poisnukkunut. Rauha hänen iäiselle muistolleen.
OLEN MINÄ ONNELLINEN
On tuota onnea minulla.
Syli on täynnä sinua,
kädet ovat työtä täynnä,
maailma täynnä ystäviä.
Onni on ystävän näköinen;
ruska silmissä kytevi,
pienet siivet kantapäissä,
tanssi varpaiden nenässä.
Onni on aikainen aamu,
kun se tuo sinut minulle,
onni on hiipuva ilta,
kahden kun istumme tuvassa,
vieraita odottelemme,
tai ne jo saatoimme salolle.
Olen minä onnellinen,
vaikka varjoa rakastan,
hämärää puheille kutsun,
en minä päiviä pakene,
en niitä uniksi loihdi.
Onnea jokainen päivä
vaikka tuskaa puolillansa;
onnea kaikki eletty,
vaikka se polttaisi tulena.
En minä onnea hakenut,
onni saapui etsimättä,
elämän suuressa puvussa,
kirjavissa kankahissa;
työn se tarjosi minulle.
Paljon on onnea polulla,
kummat mutkat kiertävällä;
onni työssä, onni meissä,
yhteisessä aatteessamme.
Matti Rossin runo kokoelmasta Laulu tummana tulevi, 1976.
Matti Rossin runo kokoelmasta Laulu tummana tulevi, 1976.
Sirpasta tuli siis mieleen tämä runo, vaikka meillä Sirpan kanssa ei taida juuri tästä runosta olla yhteisiä luku- tai kuuntelukokemuksia, ainakaan emme ole hänen kanssaan tästä keskustelleet, enkä osaa runon aivan kaikkiin kohtiin samaistuakaan.
Niin, olen minäkin onnellinen. Tuon runon myötä muutkin Ystäväni (isolla Y:llä) tulevat ajatuksiini. Samalla kiitän vielä kerran kaikkia minua muistaneita Ystäviä.
Siis tämähän on ihan huippua, kun pöydältäkin löytyi avaamaton salmiakkipussi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti