Jouluyönä 2011

Taas on vuosi kierähtänyt ympäri ja olemme joulussa. Olemme jälleen viettäneet joulua hyvin perinteisesti. Joulun perinteet, joita olisi rumaa nimittää rutiineiksi, ovat toistuneet tuttuina ja muuttumattomina. Vain lumettomuus on tehnyt tästä joulusta edes jollakin tavalla erikoisen. Hautakynttilöistä vanhempieni haudalle tehty risti näytti paljaalla maalla jollakin tavalla omituiselta. Harmi, kun kamera oli tietysti unohtunut kotiin. Tämän joulun hautakuvaa olisi ollut hauska katsella vuosien kuluttua.

Joululahjojakin tuli mukavasti. Karin opaskoira Noppa osoittautui kaikkein innokkaimmaksi joululahjojen odottajaksi. Onhan se hyvä perheessä joku lapsi olla. :)

Koska sain kirjan ja suklaata, jatkuu joulu huomenna vanhojen tuttujen joulupäiväperinteiden mukaisesti suklaata syöden ja lukien. Aamupalalla noudatan yhtä omaa ja omituista jouluperinnettäni juomalla keltaista jaffaa.

No, nytpä on vuorokausi vaihtunut joulupäiväksi ja on aika sulkea tietokone odottamaan arkea. Juuri nyt radiossa soi hyvin rakas joululaulu "Tuikkikaa oi joulun tähtöset". "Kerran loppuun joulun satu saa. Suru säveliä sumentaapi. Kerran silmän täyttää kyyneleet, virtaa vuolahina tuskan veet. Siks', oi tähtisilmät loistakaa." Joulun todellisuus on siis myös kipeä, koska kipu ja rakkaus ovat niin lähellä toisiaan, että ne ovat kuin saman langan säikeitä. 

Toivotan hyvää ja onnellista joulua sinulle ystäväni.