Tämän blogin kirjoittaminen on lähtenyt vähän takkuisasti liikkeelle, kun ei ole tapahtunut kovin paljon mitään, mikä olisi ollut kertomisen arvoista. Sellaista on arki tässä minun elämässäni opiskelun päättymisen jälkeen. Minun elämäni perustuu kuitenkin tällaisenaankin omaan valintaani, eikä tapahtumattomuus riipu esimerkiksi saamastani avusta tai sen avun puuttumisesta.
Tälle kirjoitukselleni sain aiheen viime viikolla televisiosta tulleesta 45-minuuttia ohjelmasta, jossa yhtenä aiheena oli vaikeavammaisten asumispalvelut Invalidiliiton Asumispalvelut Oy:n Validia-taloissa mm. täällä Jyväskylässä. Ohjelmassa ilmenneet seikat tekivät minut surulliseksi. Vaikka en Validia-talossa enää asukaan, niin tuli tuo ohjelma kuitenkin sen verran lähelle asuttuani vuosia Rusokinkadun Validia-talossa, jota siihen aikaan vielä palvelutaloksi kutsuttiin.
Olen myöhemminkin joutunut käyttämään tuon talon antamia asumispalveluita silloin, kun mieheni joutui joitakin vuosia sitten suureen leikkaukseen, eikä hän sen vuoksi voinut avustaa minua. Kun lisäksi tuolloinen henkilökohtainen avustajani jäi mieheni leikkauksen aikaan sairausloman kautta äitiyslomalle, oli Rusokinkadun asumispalvelujen tilapäinen käyttäminen lomitusasunnossa mielestäni juuri tuossa elämäntilanteessamme kaikkein stressittömin vaihtoehto.
Joskus nuoruudessani käytin lisäksi eri paikkakunnilla olevia palvelutaloja silloin tällöin ihan silkassa hotellitarkoituksessakin, kun matkustin yksin, eikä minulla - palvelutalossa asuvana - ollut vielä henkilökohtaista avustajaa. Toki maksoin itse kaikki käyttämäni avustuspalvelut. Silloin tosin palvelutaloja ei oltu yhtiöitetty Invalidiliiton Asumispalvelut Oy:n Validia-taloiksi. Sen vuoksi se kai tuolloin onnistukin Nykyään kaikki on hankalampaa kuin ennen, eikä tuommoinen toiminta kai olisi enää mitenkään mahdollista.
Noissa Validia-taloissa, jos ne vain toimisivat hyvin, on minunlaiseni itsenäisen puuhastelijan ja erakkosielun kannalta yksi kiistaton hyvä puoli: avustaja tulee vain tarvittaessa ja ovat paikalla vain niin kauan kuin tarvitsen. Minä olen omasta mielestäni huono työnantaja henkilökohtaiselle avustajalle. Vaikka tarvitsenkin paljon apua, ei avuntarpeeni ole kokoaikaista. Minä haluan tehdä itse kaiken sen, minkä pystyn, koska minut on kasvatettu sanoilla "yritä nyt ite edes". Sen vuoksi en pysty järjestämään henkilökohtaiselle avustajalle järjellistä työpäivää.
Nyt pitäisi muistaa olla kiitollinen, kun pärjäämme mieheni kanssa näin, kun tarvittaessa, mutta vain tarvittaessa, saamme apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti